.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Uusi raitamatto ja työpisteen tavaroita

Uumajasta hankittu mustavalkoinen raitamattokin pääsi muutaman päivä sitten paikoilleen isompaan eteiseen. Ensimmäiset pari päivää se näytti turhan kapealta ja pieneltä, koska silmä oli ehtinyt tottua puolet leveämpään karvalankamattoon. Halusin kuitenkin tuohon tilaan pienemmän ja helpommin pestävän maton, koska eteiseen kulkeutuu uskomaton määrä hiekkaa ja muuta roskaa, vaikkei siellä kengillä kuljetakaan (ainakaan mun tietääkseni).

Nyt siihen on jo alkanut tottua ja se näyttääkin kivan kevyeltä ja raikkaalta. Samanlainen matto löytyy meiltä myös keittiöstä. Meillä koko alakerta on periaatteessa yhteinäistä tilaa, jonka vuoksi haluan mattojen olevan samaa tyyliä/värimaailmaa. Nämä sopivat mielestäni kivasti olohuoneen Stockholm Randin kavereiksi.


 Ai että, miten mua ottaa silmään tuo väliovien väri. Onneksi maalia on varastossa, joten pitäisi nämä joku viikonloppu fiksailla. Sävy on tummunut jonkin verran vuosien varrella ja näyttää nyt todella likaiselta valkoisten pintojen rinnalla.

..ja vielä tuosta matosta...
Jotenkin hauskaa, että olen kuukausia odottanut Annon mustavalkoisen raitamaton ilmestymistä kauppoihin (en ole nimittäin vastaavanlaisia mattoja kohtuuhintaan mistään löytänyt). Bongasin maton alkutalvella Annon ihanista mainoskuvista ja olen siitä saakka käynyt tarkistamassa tilannetta NetAnttilassa lähes viikoittain. Nyt se sitten ilmestyi Anttilaan pari päivää ennen Ruotsinreissuamme. Päädyin kuitenkin tässä vaiheessa ostamaan toisenkin Lagerhausin maton, koska olin ehtinyt hankkimaan jo yhden Huuto.net:stä. Jos laatu osoittautuu käytössä yhtä alhaiseksi kuin hinta, niin toivon tosiaan, että Annon mattoja on vielä silloin saatavilla :)

jos joku bongasi työpöydän alta kummallisia putkia, niin ne ovat tässä. Tapaan pelastaa töistä tällaiset pahviset julistetuubit. Säilövät todella kätevästi erilaiset lahjapaperirullat. Yhteen putkeen mahtuu 3-4 rullaa.



Vähän ovat reissussa rähjääntyneitä ja kuhmuisia nuo putkilot, mutta päälystämällä niistä saa ihan katseenkestäviä (hauskasti vilistää kuvissa ja silmissä tuo raitapaperi). 


Tässä vielä muutama poiminta työpisteeltä:






Ensimmäisen kuvan lamppu on 5 euron fb-kirpparilöytö. Lampussa roikkuva helminauha on itse tehty koriste ja seinällä roikkuu maaliskuun julistus. Olen joskus googlettanut "Cats Let Nothing Darken Their Roar"-kalentereissa olleita hauskoja tekstejä ja koostanut niistä paperinipun, jossa on joka kuukaudelle oma teksti.
Toisen kuvan muistikirjat kertovat melko paljon musta. Kerroin ensimmäisessä postauksessani olevani leikekirjahullu. Päällimmäinen kirja on jo lähes täynnä ihania lehtileikkeitä, jonka vuoksi ostin lomareissulta jo uuden odottamaan vuoroaan. Olen siis vanhanaikainen ja pidän pinterestiä paperiversiona :)
Kolmannessa kuvassa on vain ihania pakkauksia. Joskus yksinkertainen on vaan niin kaunista. Miksi kaikki pitäisi pakata riikinkukonkirjaviin pakkauksiin, kun nämä ovat paljon tyylikkäämpiä.
Tykkään kovasti.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti