Asetelma ei nyt ole mitenkään harkittu, vaan nostelin hyllyyn eteisestä ja lääkekaapin päältä ne tavarat, jotka olisivat jo aiemminkin kuuluneet vessaan, jos vain olisi ollut niille sopiva paikka.
Mä en ylipäätään osaa tehdä sellaisia hienoja ja harkittuja asetelmia, joita lehdissä ja blogeissa ihailen.
Mulla on joku ihmeellinen päähänpinttymä siitä, että design tarvitsee aina arvoisensa paikan.
Piti aikoinaan kauan harkita, et voiko Aarnion Puppyn sijoittaa vessaan, vai tulisiko Eerolle paha mieli, jos tietäisi :D Oon kovasti yrittänyt päästä yli siitä ajatuksesta, et vessa tai eteinen olisi jotenkin alempiarvoisia tiloja. Tämä oli yksi syy myös siihen, miksei String Pocket kotiutunut vessaamme jo aiemmin. Mä oon ihan pimee, tiedän.
Tunnustaako kukaan muu, että miettisi esineiden sijoittelua tältä kannalta, vai olenko kieroutuneen ajatusmaailmani kanssa ihan yksin?
Tällä viikolla ajattelin "siedätyshoitaa" ongelmaani myös istuttamalla pääsiäisruohot Aalto-maljoihin. Aiemmin kokeilin jo Aallon tuikkuastiaa saippuakupiksi.
Mä joudun varmaan näiden häpäisytekojeni takia joskus sisustushelvettiin. Vietän siellä ikuisuuden muovimattojen, kellertävien mäntykalusteiden, kangastapettien, kukkaverhojen ja muiden ihanuuksien keskellä. Mutta siitäkin huolimatta uus hylly saa pysyä paikoillaan.
Hahaa kunnon siedätystä :)
VastaaPoistaMulla on jo kuukauden ollut stringi ja se ei ole vieläkään seinällä, kaameeta.
Ostin sen yläkerran viimeisimpään pimeeseen nurkkaan ja mun luonto ei vaan antanut periksi, että asentaisin sen niin kauas "paraatipaikalta". Nyt on kuuma mietintä mihin ihmeeseen olkkarissa sen laittaisin koska keittiöön ei mahdu :)
Ja mulla olis tavaratkin siihen mietitty valmiiksi, hah.
Ihanaa, etten mä olekaan ainoa laatuani :D Meilläkin on paraatipaikalla Ikean Lack:it. Ja sit mä meen laittamaan Stringin vessaan. Nyt mun täytyy juottaa kaikkia vieraita niin paljon, et ne joutuu käymään vessassa ja näkee mun uuden hyllyn :D
Poista