Postin hyllyepisodia ei ole vieläkään saatu päätökseen, jonka vuoksi olohuoneen seinä ammottaa edelleen tyhjyyttään ja poistettujen hyllyjen tavarat on kasattuna pitkin olohuonetta. Onneksi seinän fiksaus kuitenkin sujui paremmin kuin uskalsin toivoakaan.
Kolmen Lack-hyllyn poistamisesta jäi betoniseinään melko karut jäljet ja suuria proppujen reikiä oli kymmenen. Sain kuitenkin paikattua jäljet maalaamatta koko seinää. Reikien täytön, tasoituksen ja hiomisen jälkeen vetelin hyllyjen kohdat kolmeen kertaan ohuesti Tikkurilan Tunto Hienolla, jolla käsittelin koko seinän pari vuotta sitten. Oma silmäni ei paikkakohtia enää erota.
Koska jouduin taas ostamaan kyseistä tököttiä ison sangollisen, taitaa tätä ilmestyä johonkin toiseenkin seinään lähiaikoina. Ihanan vaivaton vaihtoehto, jonka seiniin sutiminen on muuten hauskaa puuhaa. Ei roiskeita tai stressiä siitä, onko lopputulos peittävä tai tasainen. Moneen kertaan porattuja betoniseiniä ei nimittäin tavallisilla maaleilla saa koskaan täydellisen siisteiksi. Oiskohan seuraavana vuorossa eteinen...