.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

DIY: Toinen samanlainen ja uusia ideoita



Kotona ei tapahdu mitään, kun oon jumahtanut taas täysin sohvan nurkkaan erilaisten projektien pariin. Sain vihdoin väsättyä toisen virkatun olkalaukun, kun ensimmäinen löysi uuden omistajan jo ennen valmistumistaan. Enhän mä laukkua olisi tarvinnut, mutta kun projekti oli jäänyt joskus viime kevään vaiheeseen, niin pakko se oli loppuun tehdä.



Hamstrasin euron lankakeriä lähes kaikissa sateenkaaren väreissä ja tänään sain osan projekteista valmiiksi. Lahjakaappi on saanut täydennystä, mutta niistä lisää joku toinen päivä. Edelleen on paljon lankaa jäljellä, joten oon selannut urakalla ohjekirjoja ja yrittänyt keksiä seuraavaa projektia.



Ideoita selaillessa tajusin, että oon unohtanut laittaa blogin puolelle useamman keväällä valmistuneen projektin. Täytyy kaivella nekin kuvat jossain vaiheessa koneen uumenista tänne. Jos sulla on heittää jotain kivoja ideoita, niin vinkkejä otetaan vastaan.

torstai 4. lokakuuta 2018

DIY: Yksisarvinen



Huh huh, miten äkkiä päivät ja viikot menee. Taas ollaan jo torstaissa. Kuten Instan ja FB:n puolelta olette ehkä huomanneetkin, on viime päivät kuluneet ympäri maata reissatessa. Onneksi viime viikonloppuna ehdin kuitenkin pitkästä aikaa väsäilemään jotain ja tänään sain kuvattua yksisarvis-penaalin. 

Idea ja ohje löytyivät Unelmien käsityöt -lehdestä ja tällainen piti sitten väsätä. Onneksi olin juuri hamstrannut euron lankakeriä kaikissa sateenkaaren väreissä, joten mieluisaan turkoosiin versioon löytyi langat valmiina.



Täytyy ehkä vielä etsiä jostain laatikon pohjalta muutama helmi kukkien keskelle, koska niistä ei kovin kauniita tullut. Alkuperäisessä ohjeessa myös sarvi oli koristeltu erikoislangalla, mutta sellaista meiltä ei löytynyt.

Nyt on jatkettava kotihommia. Kivaa ja leppoisaa torstai-iltaa!


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Täydelliset säilytyslaatikot



Syysflunssa saapui meillekin ja oon tänään ollut kunnolla jalkeilla ensimmäistä kertaa neljään päivään. Onneksi vaikuttaa siltä, että kunto alkaa kohentua.



Kesälomalla käytiin jo perinteeksi muodostuneella tyttöjen shoppailureissulla Uumajassa. Lagerhausista löysin ihan täydellisen ison säilytyslaatikon olohuoneen tv-tason hyllylle, mutta laatikon suuri koko alkoi sen verran epäilyttää, etten uskaltanut ostaa kuin yhden. Kotona sitten harmittelin asiaa, koska syvyys oli just täydellinen. Onneksi nettikauppa pelasti ja sain hankittua pari lisää.

Telkkarin alle ei johtokaaoksen vuoksi saanut sijoitettua kuin yhden syvän laatikon, mutta onneksi Hayn laatikko mätsää väreihin lähes täydellisesti. Suuret säilytyslaatikot imaisivat sisäänsä kaikki meidän lautapelit ja palapelilaatikot, jotka on vieneet älyttömästi tilaa vetolaatikoista. 

Viimeisen vuoden oon pyrkinyt järkevämpiin säilytysratkaisuihin ja turhan tavaran karsimiseen. On aika ihana fiilis, kun jokaisessa kaapissa ja laatikossa alkaa olla vähän tyhjääkin tilaa. Nyt menossa on kolmas kirppariviikko ja sen myötä meillä on vähemmän tavaraa kuin koskaan aiemmin. 

Tajusin muuten vasta näistä kuvista, että olohuoneesta puuttuu edelleen toinen verho. Olin alkukesästä niin fiiliksissä ikkunaremontin tuomasta valosta, etten halunnut laittaa edes verhoja joka huoneeseen. Ehkä näin syksyn tullen pitäisi kuitenkin piilottaa rumat putket verhojen taakse.

Kivaa sunnuntai-iltaa!



lauantai 8. syyskuuta 2018

Raajalöytöjä ja rimakauhua



Tervehdys pitkästä aikaa... Suunnittelematon kesäloma blogimaailmasta vierähti paljon aiottua pidemmäksi. Uskomatonta, mutta mulle iski jonkinlainen rimakauhu koko homman kanssa. Oon viimeisen reilun kuukauden lähes päivittäin aikonut avata läppärin, mutta en oo kuitenkaan oikein tiennyt, miten taas aloittaa. Nyt päätin kuitenkin hoitaa tän syksyn ekan postauksen pois alta ja toivottavasti paluu rytmiin tulee sitten helpommin.

Kesällä meillä ei pahemmin oo sisustettu tai tehty edes sisustushankintoja. Alkukesästä kuitenkin dyykkasin roskalavalta raajoja, jotka on löytäneet paikkansa sisustuksessa. Kokonainen mallinukke ois ollut ehkä liikaa, mutta törkeästi irrottelin hyväkuntoisimmat kädet omiin käyttötarkoituksiini.





Kesäloman Uumajan reissulta ostin Lagerhausista useamman tuoksukynttilän, joita on nyt viime viikkoina poltettu päivittäin. Samalla matkalla ostin muutaman samettityynynpäällisen Åhlensilta ja H&M Homesta. Tykästyin niihin niin paljon, että hain vielä pari lisää. Viherkasvi ruukkuineen oli kahden euron poistolöytö Citymarketista. 

Miten teidän syyskuu on startannut? Mä niin nautin näistä lämpimistä ja aurinkoisista päivistä. Toivottavasti näitä riittää vielä pitkään. 

Kivaa lauantaita. 


lauantai 26. toukokuuta 2018

Keltaisesta valkoiseen - vaatehuoneremontti



Huh huh, miten nopeaa on reilu kuukausi kulunut, kun hommaa on ollut enemmän kuin aikaa.  Oon seurannut jääkiekkoa, reissannut ympäri maata ja rempannut vaatehuoneen. Puretuista hyllyistä tein täysin uudet hyllyt ulkovarastoon ja kaiken kruunasi hartaasti odotettu ikkunaremontti. Vihdoin on kaikki remontit kuitenkin ohi ja koti siivottu lattiasta kattoon ja pääsen vihdoin päivittämään jotain tännekin.

Suurin urakka oli kamalan 35 vuotta vanhan kellertävän vaatehuonehirvityksen uudistaminen. Tila on todella pieni; vain 3,3 neliötä, josta koteloinnit lohkaisevat vielä oman osansa. Lattiatilaa on siis ruhtinaalliset 2,6 neliötä ja tähän tilaan oli saatava kaikenlainen säilytystila tehokkaasti ja järkevästi. Mitään kaunista pukeutumishuonetta ei siis ollut mahdollista rakentaa.

Maalasin katon ja seinät kolmeen kertaan, jotta vanha kellertävä sävy peittyi täysin. Lattiaksi valitsin valkoisen laminaatin.



Loppuun saakka jännitin sitä, sopivatko kalusteet paikoilleen. Suunnittelu oli melkoista senttipeliä, kun pienessä kopissa on vielä kotelointien lisäksi muitakin haasteita, kuten patteri ja valokatkaisija. 14 tunnin kokoamisurakan jälkeen sain kuitenkin huokaista; olin onnistunut mittailemaan kaiken oikein. Samalla uusittiin kaikki säilytyslaatikot, jotta hyllytila saatiin hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti. Vaatetanko kiinnitettiin kettingillä kattoon, jolloin oikean puoleinen takakulma jäi tyhjäksi ja tänne saadaan säilöttyä vaihtomatot.

Ja tässä se nyt on. Kuvaaminen näissä neliöissä on yllättävän hankalaa, mutta ehkä näistä jonkin käsityksen saa.





Parasta on se, että osa hyllyistä ja laatikoista on täysin tyhjiä. Tällaista tilannetta meillä ei ole ollut koskaan ennen. 

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Ihana kamala kevät





Ihana auringonpaiste. Ja kamala auringonpaiste. Koti näyttää jatkuvasti pölyiseltä ja ikkunoista ei meinaa nähdä läpi. Pesu-urakka saa kuitenkin odottaa ikkunaremonttia, joka starttaa, kunhan lumet sulaa.

Keväässä parasta on aurinko, valo ja lämpö. Mutta samalla mä joka vuosi ahdistun siitä, että tekisi jo mieli aloittaa niin monta projektia, joita ei vaan ihan vielä pysty toteuttamaan. Vaatehuoneremontti odottaa lämpimämpiä kelejä, jotta vanhoista hyllyistä saisi samalla tehtyä uudet hyllylevyt ulkovarastoon. Siihen puuhaan ei kuitenkaan ihan vielä viitsi ryhtyä. Kirpparipöytä täytyy myös vielä varata, jotta kaikki turha tavara saadaan karsittua pois remontin alta. 

Mitäs tykkäätte mun uudesta käsikoristeesta? Sain sen tuliaisina Ruotsista ja oon yrittänyt etsiä kaikki viivat omasta kädestäni. Onkohan ihan normaalia, ellei kaikkia vaan omasta käpälästä löydy?



keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

DIY: Nahkavetimet ja uutta pintaa



Vaatehuoneen siivouksen yhteydessä kaivoin perimmäisestä nurkasta pariin kertaan maalatun ja kertaalleen dc-fixillä päällystetyn vanerilaatikoston, joka on ollut tyhjänpanttina jo pitkään. Jotenkin siitä kuitenkin tykkään, enkä ole malttanut vuosien saatossa hävittää. 

16 vuotta sitten maalasin laatikoiden etulevyt kirkkaan punaisiksi(!!). 10 vuotta sitten käänsin laatikot ja käsittelin koko laatikoston pähkinän sävyiseksi. Muutama vuosi sitten kokeilin huvikseni vetäistä koko komeuden peilipintaisella dc-fixillä (fiasko). Tällä kertaa kaivoin yläkaapista kaninhäkki-projektista yli jääneen maalin ja eurolla ostetun kulahtaneen nahkavyön.

Ja tällainen siitä sitten tuli.




Ei se varsinaisesti käyttöön ole päätynyt vieläkään. Mutta on sitä taas kivempi katsella. Ehkä se jossain vaiheessa löytää jälleen paikkansa ja käyttötarkoituksensa.