.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Valoa kansalle


Kuten pari päivä sitten totesin, meillä on puuhailtu viime aikoina vain pieniä juttuja, joista ei millään viitsi edes alkaa erikseen postailemaan. Mitään ihmeellistä ei oo tapahtunut tyttärenkään huoneessa, mutta kuitenkin vähän enemmän kuvauskelpoista asiaa kuin olohuoneen yhden tyynynpäällisen vaihto.


Siitä on jo aikaa, kun irrottelin porraskaiteesta Clasun valosarjan (ja jouduin sitten peittelemään aiheutuneet vauriot teippikerroksen alle). Ne siis päätyivät tänne sekä yövalon virkaa toimittamaan, että sängyn alustaa valaisemaan.


Teippailtiin myös sängyn reunoja Tigerin teipeillä, mutta eivät kyllä erityisen hyvin oo pysyneet. Osa ehdittiin jo repimään pois, kun alkoi ärsyttämään ne repsottavat päät niin paljon.


Sängyn allakin näkee nyt leikkiä, vaikka vetäisi verhot kokonaan kiinni.
Ovien maalaamisessa oli muuten myös yks hyvä juttu. Siis sen lisäksi, että ne on nyt oikeasti valkoiset.


Tossa maalipinnassa julisteet eivät tavallisella teipillä pysyneet, joten ovi on ekaa kertaa vuosiin ihan tyhjä kaiken maailman sisustustarroista ja julisteista. Cheek retkottaa kaksinkerroin matolla keskellä lattiaa. Täytyy pyytää sitä huomenna oikaisemaan itsensä ja siirtymään sivummalle.

Kuvat on muuten napsittu useampana eri päivänä, mutten jaksanut alkaa mitenkään muokkaamaan. Älkää siis ihmetelkö, miksi seinä näyttää melkein joka kuvassa eri väriseltä.

Facebookin puolella huhuilinkin paria uutta blogia lukulistalleni lopettaneiden tilalle. Jos siis sulla tai jollain muulla on kivan rento elämänmakuinen sisustusblogi, niin vinkkaa se mulle.




maanantai 28. huhtikuuta 2014

DIY: tarpeetonta tekemistä


Oon varmaan maininnut jo moneen kertaan, että mä oon huono olemaan toimettomana. En vaan pysty keskittymään esimerkiksi leffaan, ellen tee samalla jotain muutakin. Pelkkä paikallaan oleminen on täysin mahdotonta. 


Osittain siitä syystä oon taas viettänyt iltani osittain sohvalla jonkinlainen teelmös käsissäni.Nyt valmistui kori, jolla ei oo mitään virkaa. Se on ton värinen siitä syystä, että noita värejä sattui olemaan lankakorissani eniten.


Langat on keskenään eri paksuisia ja tohon tulikin hauska pinta, kun valkoiset raidat ovat vähän koholla.


Tällainen on kesken nyt. Kertoisin teille, mikä tästä tulee, mutta kun en tiedä. Siippa eilen kysyi, mitä väkerrän. Sillä oli vähän outo ilme, kun sanoin, ettei mulla oo hajuakaan. Kunhan räpellän eri väreillä erilaisia kuvioyritelmiä ja mietin sitten myöhemmin, mikä se vois olla.

Olen outo. Edelleen.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Puunausta ja järjestelyä


Taas on päivä mennyt puuhaillessa kaikenlaista, mutta ei kuitenkaan mitään ihmeellistä. Keittiössä siivosin kaikki tasot, patterin, kaakelit, altaat ja hanan kunnon myrkyillä ja järjestelin samalla tavaroita uudelleen. 


Hokasin ihan vahingossa, että Lagerhausin pesuainepullot sopivat täydellisesti Åhlensin koriin.


Samaten Stelton sopii täydellisesti Arabian kirpparilöytölautaselle. Lautasesta en muuten vieläkään oo saanut haluamaani tietoa. Muodon perusteella kyseessä on Kismet-niminen sarja, mutta kaikki löytämäni kuvat ovat tosi koristeellisista astioista. Täähän oli täysin yksivärinen.


Kukka tekee hidasta, mutta varmaa kuolemaansa "pipariks meni"-ruukussaan. Mä tiesin, että toi astia on osuva, kun mun viherkasvista on kyse.


Uten Silo on lunastanut paikkansa krääsänkerääjänä. Ei oo tarvinnut hetkeen etsiä kyniä ja saksia ympäri kämppää.


Kaktuskin on nähnyt parempia päiviä. Yritin elvyttää sitä uudella mullalla, mutta kärsivältä tuokin näyttää. Vihreä peukalo multa puuttuu edelleen, mutta yllättäen terassin puksipuut selvisivät talvesta hengissä. Johtunee siitä, etten oo yrittänyt tehdä niiden hyväksi mitään.

Tänään laitoin terassille istuinpehmusteet paikoilleen. Manasin talvella kärsineen pöydän ulkonäköä (jätettiin se ekaa kertaa lumen armoille. Ei ois kannattanut) ja siirsin vanhimmat tyynyt ja päälliset terassille, josta pääsevät syksyllä viimeiseen sijoituspaikkaansa.

Paljon hommaa, mutta niin älyttömän vähän mitään valmista. Lisäksi toi auringonpaiste ja lämpö houkuttelee koko ajan vaan makaamaan terassilla kirja kädessä, mutta mini-me on täynnä energiaa. Nyt keitän kahvit ja otan itseäni niskasta kiinni.

Kivaa ja aurinkoista sunnuntaita.



lauantai 26. huhtikuuta 2014

Urakalla retkahtanut



Täällä on aivan ihana ilma. Just äsken grillattiin ekan kerran ja syötiin ulkona. Aurinko houkuttelee vaan lojumaan toimettomana, eikä varsinaisesti mikään huvita. 
Aamusta käytiin kuitenkin katsomassa salibandya ja kiertämässä lähikirppari, mutta sen jälkeen oon vaan pyörinyt ympäriinsä saamatta mitään aikaiseksi.


Pääsiäisen pyhinä sain tehtyä vaikka mitä, mutta sen jälkeen oonkin lähinnä keskittynyt tyhjäämään tilini saldoa. Mikään ostoksista ei oo kuitenkaan päässyt loppusijoituspaikalleen. Eivätkä muuten tule päätymään tänäänkään.



Ainut positiivinen ja totaalisen yllättävä asia tässä shoppailussa on se, etten kuluttanut Marimekon lahjakortista puoliakaan. Miinuspuoli tosin on se, ettei mulla oo pienintäkään hajua, mitä tolla ostamallani kankaalla teen. Se oli vaan jonkin mielenhäiriön vuoksi ihan pakko saada.


Nyt suuntaan takaisin terassille nauttimaan auringosta. Niin ihanaa, kun ulkona tarkenee ilman takkia :)
Aurinkoista lauantaita kaikille!



perjantai 25. huhtikuuta 2014

..pienet perässä



Tiedättekö sen fiiliksen, kun tulee totaalinen kyllästyminen johonkin ja haluaa vaihtaa tilalle jotain mieluisampaa? Ja sitten kun ei edes tiedä, mitä siihen tilalle etsii, muttei vaan jaksa enää sietää sitä nykyistä ratkaisua?

Mä totesin viime viikolla (tai vähän aiemmin), että sulkataulu saa lähteä kollaasiseinältä. Kivaa printtiä en oo tilalle keksinyt, mutta tänään sulat saivat lähteä ja otin tilalle väliaikaisratkaisun.


Lagerhausin pöllöpaperia on vielä metritolkulla, joten siitä säätämään.


Ripaus väriä, koska tääkin paperi on meillä ollut tauluna tällaisenaan aiemminkin.



Ja mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä...


Jälkimmäisen paikkaa ei oo vielä päätetty, muttei toi taida vielä olla ihan valmiskaan. Odotellaan, että kaikki kaivatut värit löytyvät kynälaatikon uumenista. Mä jatkan sillä aikaa sitä täydellisen printin metsästystä, mutta hetki mennään pöllöversiolla.



keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

DIY: 50 lenkkiä


Note to self: 
Älä koskaan enää anna lapsen selata Virkkuri-kirjaa 
(Tee Itse Marimekkosi oli muuten tällä listalla joskus pari vuotta sitten ja on edelleen)


Seuraus selailusta oli viidenkymmenen rinkulan virkkaus pääsiäispyhinä. Nyt niitä pitäiskin olla kuulemma 10 lisää, mutta oon teeskennellyt kuuroa, kun tätä toivetta on esitetty.


Ihan älytöntä hommaa, eikä tällä mun mielestä varsinaisesti edes mitään tee. Toki mulle perusteltiin tän tarve sillä, että virkatulla kettingillä sitten kalastetaan yläkerrasta ja parvisängystä. Se on sit eri juttu, mikä kala iskee kiinni kettinkiin.


Onneksi tummanvihreät ja vaaleansiniset langat löytyivät kirpparilta ihan pilkkahintaan. Kääntöpuoli tässä on se, että säkissä oli niin monta kerää, etten voi hetkeen pakoilla virkkaamista langanpuutteeseen vedoten.


Päätin kuitenkin yrittää piilottaa keränloput koriin ja kiikutin sen vielä varmuuden vuoksi yläkertaan piiloon.


Tälle turhuudelle en keksinyt edes sopivia tunnisteita valikoimastani. Keksiikö joku tälle jonkun oikeasti järkevän käyttötarkoituksen? En nimittäin usko, että se kalastus jaksaa kovin montaa päivää kiinnostaa.


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kevätauringossa



On se jännä, miten auringonpaiste ja puhtaat ikkunat tekee kämpästä paljon kivemman. Puhtaat ikkunat nimittäin meillä tarkoittavat olohuoneessa sitä, että sälekaihtimet voi nostaa hetkeksi kokonaan ylös ja päästää kaiken valon sisään. 


Ja pakkohan sitä on sitten napsia kuvia samoista nurkista ihan vaan siitä ilosta, ettei niitä kuvia oo pakko yrittää mitenkään käsitellä valoisammiksi.


Kollaasiseinä tarvitsisi kipeästi keväistä päivitystä. Seuraavaksi on sulkien vuoro lähteä seinältä, mutta kiva printti on vielä hakusessa.


Tällä kertaa haluaisin seinälle jotain muuta kuin tekstiä, joten vinkkejä otetaan vastaan. Ripaus väriä on keväällä sallittua meilläkin.



Yläkuvasta voi joku tarkkasilmäinen bongata meidän ainoan pääsiäiskoristeen. "Munapipo" pääsi puupään kalloa lämmittämään. Aika mauton, mutta kun ei sitä munaakaan pääsiäisen aikana pöytään saatu.

Huomenna saattaa olla tiedossa blogihiljaisuutta. Täältä oli yllättäen torstaiaamun ja keskiviikkoillan kaikki koneet täynnä, joten lennähdänkin Helsinkiin jo huomenna aamusta. Onneksi rakas ystäväni lupasi majoittaa mut nurkkiinsa yhdeksi yöksi. Ei huono ratkaisu ollenkaan, vaikka kotona meneekin taas vähän säätämiseksi.

Oikein aurinkoista tiistaita kaikille. Mä en meinaa vieläkään tajuta, ettei tänään oo maanantai.


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tässä mä istun



Sain pääsiäisen aikana jälleen raivattua työpisteen siistimpään kuntoon ja nappasin samalla siitä muutaman kuvan, vaikkei mitään suurempia muutoksia oo viime aikoina tapahtunut. 




Työpiste jatkaa meillä samaa tuttua linjaa. Paljon tuunattua ja itse tehtyä, maustettu ripauksella kirpparilöytöjä ja designia. 



Jokin aika sitten ripustin suurimman nauharullan seinälle, kun siinä sattui olemaan sopiva koukku vapaana.


Ilmoitustaulu tarvitsisi pientä karsimista, koska siihen on kertynyt viime aikoina kaikkea pöydällä maannutta lippulappusta.


Ikean johtopiilo löytyi talvella uutena kirpparilta ja pääsi työpisteelle johtokaaosta kesyttämään.


Kalenteri on edelleen kovassa käytössä, joten tais se monen tunnin askartelu olla kuitenkin ihan kannattavaa. En kyllä ihan helpolla lähtisi samaan hommaan uudelleen.

Täällä on tänään nautittu ihanasta ilmasta. Isäntä pesi terassin ja markiisin. Laitettiin terassikalusteet paikoilleen (pöydästä tuleekin seuraava maalausprojekti. Talvi ei ollut suotuisa.) ja itse sain maalattua yläkerran väliovet valmiiksi. Ei huono päivä ollenkaan. Vielä ehtii nauttimaan ilta-auringosta.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ripustaudun roikkumaan



Löysin jokin aika sitten kirpparilta jotain, mitä en edes tiennyt tarvitsevani. Onneksi meillä oli näille paikka valmiina, koska muuten olisivat jääneet ostamatta.


Roikkumishärpäkkeet myytiin ilman naruja, mutta hinta oli mun  mielestä kohtuullinen, 4€. Niinpä marssin Clasulle köyttä hakemaan. Vasta jälkikäteen mietin, et saattoi myyjä hetken miettiä, kun muut raahasivat kotiinsa pääsiäisruokia ja trullikarkkeja ja sit meikäläinen hakee pelkästään kestävää köyttä, jossa vois aikuinenkin roikkua.


Tällä paikalla oli aikoinaan sellainen vauvakeinu, kun neiti oli pieni. Ne ripustuslenkit vedettiin sellaisella supermassalla kiinni oviaukkoon, ettei niitä sais varmasti irti vaikka haluaiskin. Nytpä niille on taas käyttöä.


Perheen nuorin jäsen pyörii renkaissa jatkuvasti, mutta yllättävän hyvää tekee itsellekin vähän käydä tossa rankaansa roikottamassa.


Kovin suuria heiluriliikkeitä tässä ei pysty vetäisemään, mutta mun mielestä se on vaan positiivinen asia. Yllättävän hyvin noita on oppinut myös väistelemään, koska päivisin niitä on ihan turha napata välillä pois. Toistaiseksi oon sitä mieltä, että ostos kannatti. Nyt mulla on vaan muutama kymmenen metriä tota köyttä ylimääräisenä. Mitähän sillä tekis...



lauantai 19. huhtikuuta 2014

Nauhat nätimmin


Oon tainnut blogin puolella joskus aiemminkin vilauttaa teille netistä löytämääni näppärää säilytysideaa erilaisille naruille ja nauhoille. 


Nyt sain haalittua tarvittavan määrän TicTac-rasioita ja ajattelin tuunata niistä ihan yhtenäisen nauhasäilyttimen.


Idea on kyllä yksinkertaisuudessaan nerokas. Harmi ku en tiedä, kenellä tää on välähtänyt.


Teippiä pintaan, niin pysyvät vielä paremmin kurissa ja nuhteessa. Ulkonäöllä ei itse asiassa tällä kertaa ois ollut edes niin väliä, koska näille oli jo valmis paikka laatikossa.


Mitat on ihan täydelliset tuohon Hay:n laatikkoon. Kansi peittää reunan yli roikkuvat nauhat kokonaan.


Mä oon tällä hetkellä muuten kotona trullivahdissa. Muu porukka puolestaan on kiertämässä lähiympäristöä.
Meillä käy joka vuosi niin älyttömästi trulleja, ettei tässä pahemmin viitsi mitään yrittää tehdä. Toivottavasti karkit riittäis tänä vuonna. Aion kyllä ampaista kirpparille ja kuppaan heti kun pahin ruuhka on ohi.

Kivaa lauantaita ja hyvää pääsiäistä, ellen oo vielä muistanut toivotella.


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Sotkut siivottu


Nyt tulee iso kuvapläjäys juuri maalatusta makkarista. Pesin tänään koko kämpän kaikki ikkunat. Makkarissa sekin teki jo älyttömän suuren muutoksen, vaikka tänään onkin ollut tosi harmaa päivä. Kuvia oli kuitenkin pakko vähän kirkastaa käsittelemällä, kun ei mun kuvaustaidoilla muuten valoisia kuvia saa. Ärsyttävän rakeisiksi vaan menivät.




Tälle seinälle oon nyt yrittänyt visioida jotain, mutta jotenkin taas hirvittää alkaa naputtamaan mitään just maalatulle seinälle kokeilumielessä. Pitäis olla vähän tarkempi visio siitä, mitä ja miten tähän laittaa.


Tyhjä valkoinen seinä on kyllä liian kolkko ja tylsä mun makuun. Ehkä kokeilen ensin teippailla jotain.


Laitoin taas pienen tauon jälkeen talot sängyn päätyyn, koska kaks kokonaan tyhjää valkoista seinää oli mulle liikaa.


Laitoin myös ikkunanpesun jälkeen diy-tähdet takaisin, vaikka teinkin ne silloin lähinnä joulukoristeiksi.





Sellaista täällä. Tänään on kyllä ollut harvinaisen tehokas päivä ja on saatu paljon rästihommia tehtyä. En oo ehtinyt tarttumaan edes maalitelaan koko päivänä. Täytyy jatkaa sitä projektia huomenna. Nyt taidan hetken ihan vaan olla.

Täällä muuten trullit kiertävät vasta huomenna. On tiedossa melkoista hulabaloota, koska meillä niitä käy ihan älyttömästi. Toivottavasti tänä vuonna karkit riittäis. Joka vuosi ovat loppuneet kesken.

Kivaa loppuiltaa. Mä lähden valmistautumaan VOF-finaaliin. Kukahan vie voiton?