.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Etsivä löytää, joskus vahingossakin

Meidän nuori neiti on ollut jo pidemmän aikaa rakastunut kahteen "poikaan". Toinen on Robin ja toinen Cheek. Sen takia myös multa on useamman kerran tiedusteltu, kenet aion ottaa toiseksi poikakaveriksi, kun kaks saa kuulemma olla. Mutta se siitä aiheesta :)

Tytär sai joululahjaksi suuresti toivomansa Robin-kirjan. Siinä oli maininta myyntiin tulevista Robin-tennareista, joita on siitä lähtien etsitty fanikaupan valikoimista tuloksetta.

Ehdin jo ajatella, et joudun hankkimaan kahdet eriväriset tennarit sitä varten, että voi sit pitää kahta eriväristä kenkää, ellei aitoja löydy.

Eilen päätin oikaista Cittarin kassoja kohti kenkäosaston läpi ja silmiin osui lastenkenkien poistokorissa  kolmet Robin-tennarit!!! Äkkiä pienimmät koriin ja kohti kassaa.




Kengät ovat tällä hetkellä vielä numeron verran liian suuret, mutta menoa se ei näytä haittaavan pätkääkään. Tennarit lähtivät tänään mukaan tarhaan. Uskomattoman hauska oli seurata, miten uusia kenkiä täytyi esitellä suureleisesti jokaiselle. Ja tietenkään ei voi mainita uusista kengistä kenellekään, vaan täytyy pyöriä ja keikistellä niin, että muut huomaavat ne itse :)




Mun täytyy nyt kuulemma olla ihan mielettömän kateellinen, kun näitä ei kuulemma oo aikuisille.
Ja mä en nyt sit voikaan olla niinku Robin ja neiti O. Niillon niinku samanlaiset kengät ja äitillä on vaan tollaset tylsät mustat. Ja aika rumat.




Onneksi mun eilinen oli niin täydellinen ostospäivä, ettei mua kyllä oikeesti harmita yhtään, ettei mulla oo erivärikenkiä. Mullapa onkin Poni! Anteeks, pakko vielä hehkuttaa, kun mä oon edelleen niin fiiliksissä :D

2 kommenttia :

  1. Voi ihana noita muksuja.
    Ja kuinka iloisia heistä saakaan tuollaisella asialla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ihana nytkin katsella, kun neiti pesee ponia Robin-tennarit jalassa :)

      Poista