.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Valinnan vaikeus




Jonkun sanonnan mukaan pitää ensin rakastaa, arvostaa, kunnioittaa yms. itseään ennen kuin voi odottaa samaa muilta.

Tästähän vedin aasinsillalla sellaisen johtopäätöksen, et jos tahtoo synttärilahjoja muilta, niin täytyy ensin hankkia lahja (lahjoja) itselleen. Eiks se mee just niin? :)

Mä siis olen liikkeellä vähän etuajassa, koska päätin shoppailla oman synttärilahjani netistä. Toimitusaika täytyy siis huomioida, että ehdin saamaan lahjani ajoissa.

Toinen syy siihen, miksi oon liikkeellä näin ajoissa on se, etten mä vielä tiedä, mitä lahjaksi eniten tahtoisin.

Haavelistalla on montakin asiaa, mutta mikään ei tällä hetkellä ole ns. ylitse muiden.




Annon Laituri-matto on edelleen listalla. Meidän onnettomassa Anttilassa ei ko. mattoa oo, joten tilaaminen epäilyttää. Onko teillä kokemuksia matosta? Pysyykö hyvin paikoillaan ja miltä laatu muuten vaikuttaa?
Kuva lainattu täältä.





Steltonin termarikin on edelleen haavelistalla. Haluaisin valkoisen, mutta pysyykö se valkoisena? Värjääkö mahdolliset (ja erittäin todennäköiset) kahvivalumat pintaa? Tästäkin kuulisin mielelläni kokemuksia.
Kuva lainattu täältä




Ja ne Hay:n säilytyslaatikot ovat hakusessa edelleen. En nimittäin oo löytänyt näitä kotimaisista nettikaupoista. Mielellään saa vinkata, jos näitä jostain vois tilailla.
Kuva lainattu täältä


Mua nyt jo kovasti jännittää, mitä sieltä paketista lopulta sit paljastuukaan.
4-vuotiaan mielestä nimittäin jokaisen paketin ja kirjeen avaamista täytyy jännittää, vaikka sisältö olisi tiedossa etukäteen. Pakettia avatessa täytyy arvailla sisältöä ääneen, vaikka tuotteen kuva ois painettuna laatikon kylkeen :D



8 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Eiks oo? :) Vaikeeta tää lahjojen ostaminen. Vois tietty ostaa itselleen myös äitienpäivälahjan, niin ei tarttis valita vaan yhtä :D

      Poista
  2. Hyvin ajateltu! :D Mä ottaisin ton maton. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on vahvoilla. Ois vaan kiva, et tietäis, miten paksu se on. Lähtee järki, jos se sit on eteisessä rutussa jatkuvasti niin, ettei ovet aukee.

      Poista
  3. Hyvä, hyvä. Kukas sua muistaa jos ei sit ite.
    Pahus että mun syndet on vasta syyskuussa. Paitsi ain voi aloittaa ajoissa. Kun tulee täydet kymmenet täyteen, kato.
    Annon matosta ei kommenttia, Stelton on ihana mulla ku on minttu. Itellä on mattokriisi mutta en saa päätettyä että Ellos vai Hobbari. Plääks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisen elämä on vaikeita valintoja täynnä.
      Sun täytyy nyt hankkia jotain äitienpäivälahjaksi itselle. Ja voisko jonku vappulahjankin ostaa? :)

      Mä en kyl kans osaa päättää nyt mitään. Pitäiskö arpoa :D

      Poista
  4. Tuttu tunne, meillä suunnilleen jännitetään silmät kiinni kauppakassilla, että "mitäs siellä onkaan...". Meillä on terassin ovella Annon matto ja se on kyllä aika ohut. Mutta jarrumatolla tuosta saisi varmasti tosi toimivan, kaunis se on jo valmiiksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tytöt taitaakin olla melko samanikäisiä. Täällä juhlitaan 5v-synttäreitä heinäkuussa :)

      Kiitos erityisesti tosta mattokommentista. En oo käyttökokemuksia aiemmin kuullut ja aina arveluttaa tilata, kun kuva ei paljon laadusta kerro. Meillähän on hyvin samantyyppinen matto eteisessä nytkin, mut haluaisin isomman.

      Poista