Mikä ihme siinä on, että työkalut ja muut harvemmin tarvittavat jutut unohtaa aina hankkia suunnitelmista huolimatta.
Mun ostoslistalla on ollut jo kuukausia lehtisaha (joka näköjään tunnetaan myös nimellä kaarisaha). Mulla oli siis tarve sellaiselle pienelle käsikäyttöiselle sahalle, jolla voisi tehdä esim. hyllylevyn reunaan kolon johdoille tai putkille. Yllättävän usein tällästä on/olisi viime aikoina tarvinnut, mutta oon aina selvinnyt jollain ihme Mäk Kaiver-viritelmällä ja rautasahalla ongelmasta ja sit se saha on taas unohtunut ostaa.
Nyt siis päätin lähteä ihan erikseen kyseisen kapineen ostamaan. Mulle kyllä käy joskus niin, et lopulta unohdan kuitenkin ostaa just sen jutun, mitä lähdin hakemaan. Tällä kertaa se saha kuitenkin tuli kotiin saakka.
Oon ehtinyt jo suunnitella erilaisia projektejakin, jota tällä voisi hinkuttaa (hauska sana, oli pakko käyttää). Ainakin suunnitelmissa olisi puisen leikkuulaudan uudelleenmuotoilu ja jotain kylttejäkin vois esimerkiksi terassitte väkertää. Täähän ei varsinaisesti mikään urakkasaha oo, mut kyllä tällä jaksaa ne pienet jutut väkertää, mitä tarvitsee.
Ensimmäisen projektin jo onnistuneesti toteutinkin. Ostin viime kesän Ikean reissulta Pränt-vanerilaatikoita. Yllättäen sit kotona huomasin, että toisessa oli osittain väärät osat. Kannen pitkiä sivuja oli paketissa 4kpl ja lyhyitä ei ollenkaan. Jäi sit kuitenkin palauttamatta, kun en jaksanut lähetellä.
Äsken sit kaivoin osat kaapista ja lyhensin paloja. Sahalla sai sopivasti tehtyä uudet urat kulmapaloja varten ja kansi tuli tehtyä. No joo, vähä lohkes, niinku kuvasta näkyy, mut ei näy valmiissa kannessa, joten ihan sama. Yllättävän hankala tiskialtaan päällä sahailla, seliseli :)
Nyt ainut ongelma on se, et laatikot ja sen toisen kannen oon maalannut silloin valkoiseksi ja tää kansi on nyt ihan käsittelemätön. Maalipurkinkin pistin kiertoon jo, joten meiltä ei löydy pisaraakaan valkoista maalia. Prkl.
Meillä on muuten kylppärin kaapista puuttunut allaskaapin hylly jo vaivaiset 5 vuotta, kun ei oo jaksanut/muistanut/viitsinyt sahata koloja putkille. Josko nyt sais senkin laitettua paikoilleen. Ehkä. Joskus.
Huomenna meillä meneekin tytön huoneen kalustus uusiksi, kun saatiin ilmainen pöytälevy. Vaihdetaan vähän lipastoja huoneesta toiseen niin saadaan ison tytön pöytä huoneeseen. Nettikirpparilta löytyi vielä säädettävä jakkara vitosella. Sekin pitäis huomenna ehtiä hakemaan.
Kolohinkuttaja!! Repeilen ihan huolella täällä :D
VastaaPoistaSe kuvaa tarkoitusta mun mielestä jotenkin iskevämmin kuin joku tylsä kaarisaha :D
PoistaMelkoista nysväämistä on toi väsääminenkin, joten ei sitä sahaamiseksi voi mun mielestä kutsua :)
Hauskaa vappua!