.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Jämäpurkit


Kun paljon tuunailee, niin kaappeihin ja laatikoihin kertyy uskomaton määrä kaikkea projektien ylijäämää. Nyt oli dc-fix -silppua niin paljon, että piti ne käyttää pikaisesti johonkin.

Oon jo aiemmin maininnutkin, että mä oon tosi huono heittämään mitään käyttökelpoista roskiin, joten kaikenlaista paperinpalaa ja narunpätkää löytyy kätköistä. Keräilen kaappeihin myös kaikenlaisia tuunailuun sopivia pakkauksia ja nappasin ekaksi uhriksi kaakaopurkin. 




Lisäks löytyi tollanen vanha iso maustepurkki (curryä 90-luvulta).
Kaikki erikokoiset ja väriset palaset kiinni purkkeihin sen enempää miettimättä.
Noi vasemmanpuoleisessa purkissa olevat erilaiset "kuviotkin" oli valmiiksi leikattuina kaapissa, joten ei kannata ihmetellä, ettei ne nyt välttämättä niin hyvin tohon sovi :)




Oikeanpuolimmaisessa huomaa, et oon vaan huolettomasti jatkanut, kun jokin palanen on ollut liian pieni. Ei se näissä niin tarkkaa oo.




Dymolla tekstit kylkeen ja purkit kaappiin.




Ja taas tuli kaikki pienetkin silput käytettyä ja kaappeihin tilaa. Ei ehkä mun kauneimpia aikaansaannoksia, mut eipä niitä tuolla kaapissa kukaan käy katsomassa kuitenkaan. Ja eipähän taaskaan tarvinnut laittaa mitään roskikseen :)

6 kommenttia :

  1. Olisipa minullakin sinun ahkeruutesi ja luovuutesi!Hienoa kun käytät taitojasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levottomien jalkojen sijasta mulle on tullut levottomat kädet. Ei pysty olemaan jouten :)

      Poista
  2. Noniin Anna, täten minä kutsun SINUT käymään meillä ja keksimään ihania tuunauksia kotiini :D:D

    Kutsu voimassa: AINA !!

    ;D

    VastaaPoista
  3. No wau! Kivoja tuunauksia! Niin sai kaakaopurkki ja maustepurkki ihan uuden elämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaprojekteja jämäromuista :) Ilmaiset jutut on parhaita.

      Poista