Ootteko koskaan miettineet, miltä näyttää purkkihullun kaappi? Jos ootte, niin tässäpä teille vastaus.
Apteekkarinkaappi on paras juttu meidän keittiössä. Se säilöö mielettömän määrän tavaraa ja meillä siihen mahtuu ihan kaikki kuiva-aineet. Ja kaikki on tietenkin kaadettu jonkinlaiseen purkkiin.
Kirjo on laaja, eikä välttämättä kaikki oo niin kauniitakaan, muttei sillä oo väliä.
Osan näistä purkeista olenkin jo esitellyt projektivaiheessa. Kuten esimerkiksi noi ylähyllyn isot siniset pönikät.
Osaan purkeista oon vaan leikannut ja liimannut alkuperäisestä pakkauksesta valmistusohjeen ja päiväyksen.
Nää allaolevat isot purkit on niitä samoja, joita aiemmin dc-fixailin. Nää on tehty tytön ensimmäisistä piirustuksista joskus 4 vuotta sitten.
Tästäkin alakuvasta voi bongata taannoisen pikatuunauksen.
Suurin sa meidän kaappien sisällöistä on kaikkea muuta kuin esittelykelpoista. Ei siis pelkoa siitä, et näistä tulis postailtua sen enempää.
Nonni...siinä on purkkia ja purnukkaa :)) Ihania, mullakin haaveissa saada kaikki kuiva-aineet purkkeihin :)
VastaaPoistaAinut miinus niissä on toi informaation säilyttäminen. Mä en ainakaan jaksa aina taiteilla tietoja purkinkylkeen mitenkään hienosti.
PoistaIhanan värikäs kokoelma! Sä oot kyllä tosi taitava noissa tuunauksissa. Meikäläinen osaa hädintuskin dymottaa purkin kylkeen tekstiä ja aina sekään ei onnistu ;D
VastaaPoistaMulla on pitkä kokemus :) Ei muuta kun kokeilemaan. Ei ne niin vaikeita oo, kun on hyvät materiaalit.
PoistaMä oon piilo-värikäs. Kaapit kätkee mun salaisen väri-iloittelun :D