.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Wannabe-taiteilijarenttu

Aiemmassa postauksessa mainitsemani "sohvaseinään" kyllästyminen ei todellakaan mennyt avautumisella ohi. Päinvastoin. Mä aion maalata sen seinän viikonlopun aikana. Sithän sen näkee, miltä se näyttää. Ei oo nimittäin ensimmäinen kerta, kun mietin sen valkaisemista.

Mutta nyt jo mietityttää sekin, mitä sit tohon seinälle laittaa, kun sen on saanut maalattua. Onneksi yksinkertainen ihminen tykkää pääsääntöisesti myös yksinkertaisista asioista, joten jonkinlaista tee-se-itse taideteosta (tai useampaakin) on seinään luultavasti tulossa. Onneksi tuli haalittua niitä "sikahalpoja" Tiimari-kehyksiä varastoon.



Dots - Sisustusjuliste A4


Niiden iänikuisten tekstiprinttien lisäksi mun epätaiteellista silmää miellyttää graafiset ja simppelit kuviot.

Tää pallohässäkkä ois varmaan vähän liikaa, kun vieressä roikkuvat ne iänikuisen Kivet-verhot. Mutta tätä vois vähän soveltaa.



Houses - Sisustusjuliste A4



Tässäkin on kivaa ideaa. En mä ehkä just tällaistakaan haluais, mut talomuoto on kiva.



kollaasi



Kolmioita ja raitoja löytyy meiltä jo riittävästi, joten ehkä ne jätän tällä kertaa väliin. Väsäsin muuten keskiviikkoiltana yhden kolmiotaulun, mutten aio sitä mihinkään laittaa. Tai siis meinaan--> paperinkeräykseen.
Toi pilvi on kiva ja omppukin. Se vois olla vaikka keltainen. Tai vaikka kuviollinen. 









Pisaratkin on edelleen kivoja. Siis kuvina. Sateesta en tykkää. Jotain tällaista ois siis tarkoituksena luoda viikonloppuna.
Ja maalata se seinä. Sitä en osaa vielä sanoa, kumpi tapahtuu ensin, mutta kerron teille heti ensimmäisenä :)

Pieni takaisku tuli tähän viikonloppuun, kun tyttärelle näyttää tarttuneen jonkinlainen vatsapöpö.
Tänään ois parhaan kaverin synttärijuhlat, jotka joudutaan ilmeisesti jättämään väliin.
Myös mun suunnitelmat saattaa viikonlopun osalta kariutua, jos joudun toimimaan täystyöllistettynä hoitsuna.

Kuvat lainattu täältä. Ja täältä.  


2 kommenttia :

  1. Oho sä aiot maalata sen valkoiseksi, yllätyin!
    Mullakin sohvaseinä ei etene kun penteleen puolisi ei poraa mun stringiä seinään prkl. Pakko se kai opetella ite poraamaan.
    Noista printeistä mä valitsisin just ton mustakeltsi-pallon, mustat kolmiot, pilven ja ton keltsi-mustahässäkän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nyt aattelin kokeilla, kun maalia löytyy kotoa. Saahan sen sit maalattua piiloon, jos ei tuu hyvä. Vähän vaan hirvittää, montako kerrosta toi vaatii. Alla on nimittäin jokaisen sisustajan pahin painajainen: lasikuitutapetti.

      Kyl sä ite osaat sen Stringin laittaa :) Miehet ei voi käsittää, miten tärkeetä on saada hylly seinään just sillon, kun inspiraatio iskee :)

      Toivottavasti ehdin toteuttaa seinä- ja tauluideat viikonlopun aikana. Toistaiseksi en oo tehnyt vielä mitään.

      Poista