.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

April



Vapaat on ihania. Kerrankin aikaa tehdä asioita silloin kun sattuu huvittamaan. Viikonloppu on siihen ihan liian lyhyt. Päätettiin tytön kanssa eilen, maalailla ja askarrella vähän. Aiemmin Sinooperista kotiuttamani kirjaimet pääsivät ensimmäisenä maalausvuoroon. Tytön aikaansaannoksen esittelinkin jo eilen, mutta omat yritelmäni jäivät vähän vaiheeseen.

Mä oon joskus varsinainen tuuliviiri. Ensin maalasin kaikki kirjaimet valkoisiksi. Sitten pienimmät keltaisiksi. Sitten isompien reunat keltaisiksi. Ja lopulta kaikki isotkin kirjeimet keltaisiksi. Ja sitten päätinkin teippailla osan kirjaimista washi-teipeillä. Ei oo ihme, ettei mun projekti oikein edennyt :)







Nyt mä en sit osaa päättää, pitäiskö noi loputkin kirjaimet teipata. Ehkä olennaisempaa ois kuitenkin ensin miettiä, minne mä nää laitan.

Lätkäisin nää nyt olohuoneen sohvan päälle tällaisenaan. Siitä seurasi kuitenkin pienimuotoinen lumipalloefekti. Seinällä ei ollut aiemmin mitään keltaista, joten kirjaimet näytti ihan typeriltä siinä. Vanha ystäväni dc-fix tuli kuitenkin apuun ja tuunailin pari valokuvakehyksistä pikaisesti keltaisella.







Siinä ne nyt on. Ainakin toistaiseksi. Täytynee muutama päivä katsella, miten silmä niihin tottuu.

Huomenna ois karu paluu arkeen. Nyt on jo iskenyt kauhee "tekemisvimma", et sais viimeisestä vapaasta mahdollisimman paljon irti. Kirpparillakin jo pyörähdin, mutta saalis oli laiha. Mukaan lähti vaan yks Uuno-dvd ja Uppo-Nalle -kirja.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti