.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Outo päivä



Tänään on ollut jotenkin kummallinen päivä. Mulla oli päivällä neljä tuntia harvinaista omaa aikaa, enkä mä osaa enää nykyään käyttää sitä järkevästi. 

Lopputulos oli siis se, et aina aloitin jotain kotityötä, havaitsin parin minuutin päästä, et tän pitäis olla mun omaa aikaa, eli ei kotitöitä. Sit jätin homman kesken ja yritin taas tehdä jotain muuta. 

Lopulta huomaan päivän sujuneen kaikenlaisen tekemisen parissa, mutta juuri mitään en oo saanut valmiiksi. 

  • Tein jalkahoidon ja lakkasin kynnet
  • Purkasin ulkovaraston kaapin ja nyt rojut ovat ympäri varastoa. Kaapista saan värkit yhteen projektiin, joka ei taas ilman kuviosahaa tai vastaavaa onnistu. Meillä ei siis sellaista oo.
  • Siivoilin terassilla hyllyn, jonka pitäis päätyä takaisin ulkovarastoon, mutten sitä yksin saanut kannettua, eikä se sinne romujen sekaan tällä hetkellä sopisikaan.
  • Kävin siivoamassa kirpparipöydän ja kiertelemässä, mutten ostanut mitään. 
  • Pesin kolmesta ikkunasta yhteensä kolme pintaa. Äkkiä laskettuna mulla on siis vielä 49 pintaa pestävänä (Ou mai kaad)




Tää eilen kirpparilta löytynyt kyltti kuvaa hyvin tätä päivää: paljon säntäilyä sinne ja tänne, mutta hyvin vähän valmista. Suorittajana mua lisäks harmittaa nyt mielettömästi, et käytin oman aikani huonosti, eikä tällaista luksusta kovin usein oo tarjolla.

Kaikesta sitä voi saada morkkiksen :) Mutta minkäs ihminen perusluonteelleen voi.




2 kommenttia :

  1. Voih, tiedän niin tunteen kun ei tiedä mitä omalla ajalla tekisi ja varsinkin, jos tulee yllättäen! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveetä, kun saa morkkiksen nykyään joka asiasta.
      Aina pitäis muka olla niin tehokas ja käyttää aikansa järkevästi ja hyvin.

      Poista