.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Dc-fixattuja ongelmia



Järjestelin eilen tytön huoneen joka ainoan marmorikuulan, kynän, pampulan ja kaiken muun omille paikoilleen. Samalla nousi taas pintaan tarve rauhoittaa tota värien, kuvien ja lelujen iloista sekamelskaa edes vähän. Niinpä ajattelin tehdä sen, mitä tehtävissä on, eli tuunata vähän Ikeaa.

Lipasto säilöö kaikki sisävaatteet mekkoja lukuunottamatta. Värikirjo on laaja, kuten lipastosta näkee.




Saman sarjan kaappi puolestaan säilöö kirjoja, isompia leluja, laukkuja, nukkekodin ja muuta epämääräistä tavaraa. Näkymä ei näiden ovien läpi oo ihan niin paha kuin lipaston, mut vois se kivempikin olla.




Niinpä tein tänään pikavisiitin (taas) Sinooperiin. Tarkoituksena oli ostaa muutama metri valkoista dc-fixiä, mut tietenkin se oli loppu. Mähän ei kuitenkaan pystynyt tän ajatukseni kanssa odottamaan, vaan keksin pikana plan B:n.

Ostin pari metriä vaaleaa puukuvioista versiota, jonka oletin olevan taustaltaan valkoinen ja päätin teipata noi sisäpuolelta, jolloin kuviointi ei haittaisi. Onneks se tosiaan osoittautui valkoiseksi.




Teippailin laatikot ja ilme rauhoittui kummasti. Kyllä se kiiltävämpi valkoinen ois ollut kivempi, mut toisaalta toi sisäpuolelta teippaaminen on varmaan pitkäikäisempi ratkaisu ja pysyy paremmin siistinä.




Kaapin ovea sisäpuolelta katsoessa oon ihan tyytyväinen, etten päättänyt laittaa tota puukuviota näkyviin.




Nyt ei kaapistakaan näy enää lelut läpi. Menee kyllä hetki, että silmä tottuu näihin. Melko paljon muuttui molempien huonekalujen ulkonäkö näinkin pienellä tuunauksella.




Dc-fixiä jäi taas sen verran reilusti varastoon, että saan alkaa miettimään seuraavia käyttökohteita.

Kivaa keskiviikkoa jokaiselle. Mä taidan seuraavaksi hyökätä pyykkivuoren kimppuun.




10 kommenttia :

  1. Tosi hieno tuli...ei näy värit läpi...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti rauhoittui yleisilme, vaikka nyt noi ehkä on vähän tylsät. Onneksi tuosta huoneesta ei värejä puutu :)

      Poista
  2. Huh, mä tein saman.. siis siivosin lastenhuoneen ja nyt toi huone näyttää taas samalta..miljoona lelua lattialla :D kyllä kannatti ;)
    Tuli hienot noista ovista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä on onneks pysynyt siistinä, koska siellä on viime päivinä käyty vaan nukkumassa. Mut kyllä se sit taas jonain päivänä palautetaan entiseen kaaokseensa :)

      Poista
  3. Oi, tulipas siistit! On tuo DC-fix kyllä ihmeellinen pelastaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan huippu keksintö. Ansaitsis jonkun palkinnon.

      Poista
  4. NICE!! Kylläpä tuli tosiaan rauhallisempi. Siis sinooperista saa dc:tä?? Luulin, että vain k-raudasta tai bauhaussisa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aina ostanut Sinooperista, kun tääl ei oo Bauhaussia ja K-Rauta on niin sivussa, et sinne pitää aina erikseen lähteä. En kyllä sit tiedä, onko hinnoissa eroa.

      Poista
  5. Tyylikästä! Alkaa vaikuttaa siltä, että häätyy ittekki käyä ostamassa tuota Dc-fixiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Käyttökohteita on ihan rajattomasti :)

      Poista