.

torstai 29. elokuuta 2013

DIY: 7 minuutin ilmoitustaulu



Sain vihdoin purettua pari jo vuosi sitten seinältä otettua kangastaulua irti pohjistaan. Alla oli tollanen canvastaulu, joka oli jo vähän käytössä kärsinyt. Olin jo laittamassa taulua vaatehuoneeseen, kun se iski. 

Ei se ollut toi vasara, vaan ystäväni inspiraatio. Vasara iski vasta vähän myöhemmin. Kahdesti. 




Visio tuli ihan samantien. Ja tarvikkeetkin oli sopivasti lähellä. Kello näytti silloin 18.35 (sekunteja en huomannut katsoa.

Mitat ja suunnittelun päätin unohtaa ihan kokonaan. Ihan fiilispohjalta kieputin kuminauhaa ympäri ristiin ja nidoin takaa reunoihin kiinni.




Napsaisin kolme eri pituista pätkää nauhaa, pujotin jokaiseen klipsin ja nidoin nekin taakse ylärimaan kiinni.




Meinasin ensin laittaa tähän myös pari Granitista ostamaani kirjoitusalustaa (ison ja pienen) ja laitoin niitä varten naulat.

Alustat teki tän hässäkän kuitenkin jotenkin raskaaksi ja päätin jättää ne kuitenkin pois. Sovelsin ja laitoin nauloihinkin klipsit ja tökkäsin vielä tässä vaiheessa täysin toimettomat pyykkipojat ympäri taulua kuminauhaan kiinni.




Ja näin mulla on uusi ilmoitustaulu. Kello oli muuten tossa vaiheessa 18.42. Noi kaikki tavarat oli silloin jo paikoillaan, eli en mä hirveesti harkinnut tuota asetelmaa. Nappasin mukaan vaan sopivasti käsivarren päässä sijainneita juttuja.




Nyt tää siis roikkuu työpisteellä. En viitsinyt siitä ottaa laajempaa kuvaa, kun tän pöydän raivaamiseen saattaa mennä vähän pidempään kuin se 7 minuuttia.

Ehkä pitää nyt tehdä vielä joku toinenkin pikainen projekti, kun kaikki tarpeellinen on sopivasti levitettynä tähän ympärille. Siivoilen sitten, kun inspiraatio on hellittänyt otteensa tai päättänyt suunnata mun energian vihdoin johonkin järkevään ja hyödylliseen.

Kivaa loppuiltaa :)





13 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Jännä nähdä, miten tää käytössä toimii.

      Poista
  2. Hieno! Sulla piisaa nopeita ja hyviä ideoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ideoita tulee ja menee. Jotku on hyviä, jotkut ei :)

      Poista
  3. Vuosi purkuun ja 7 minuuttia uuden taulun valmistukseen :D.
    Siitä tuli kiva. Ehkä just siks kun teit fiilispohjalta ilman sen kummempaa mittailua ja säätöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Häpeillen myönnän, et mulla käy usein näin. Ensin menee vuosi tekemättä mitään ja sit rykäisen valmista kerralla :)

      Poista
  4. Kiitos. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. WHOAAA! Voi olla, että tää täytyy kopsaa... ;) AIvan mieletön tuunaus !!

    VastaaPoista