Nyt esittelyvuoron saavat loput ostokset. Mukaan on päässeet myös Seinäjoelta ostetut teipit. Eli noi pinkeissä pakkauksissa olevat muoviteipit on ihan kotimaasta.
Muistilapuissa oli valmiina magneettikiinnitys, joten tökkäsin lehtiön keittiön seinään. Ihan niinku meillä ei muistilappuja ois ennestäänkin ollut.
Yks kynttilä pitää aina ostaa, vaikka niitäkin on kaapit täynnä. Kyllähän ne säilyy, jos ei ne mee.
Ja tarjottimiakin meiltä kyllä löytyy, mut olohuoneen pöydälle tarvittiin toinenkin vaaleampi puinen "kaukosäädinalustan" lisäksi.
Lopuksi vielä kortteja ja yks tauluteksti. Mustia kortteja ostin jo edellisellä reissulla, joten tyydyin ostamaan vaan kaks. Yhdestä tosin tuunasin jo taulun ja vein sen lahjaksi. Muita uusia kivoja kortteja ei tällä kertaa ollut, joten nappasin kolme samaa, joista yks varmaan päätyy meidän seinälle ja muut muihin osoitteisiin.
Iso teksti löysi paikkansa ihan olohuoneen kollaasiseinältä ja omppu rypistyi roskikseen. Harmi, ettei suuria tekstejä ollut kuin tätä versiota. Oisin mielellään ostanut jonkun toisenkin.
Yritin muuten taas ennen kuvaa oikoa taulut vatupassin kanssa, mut eipä ne kauaa suorassa pysy. Pakko varmaan laittaa vähän teippiä taakse.
Nyt meillä on myös uus hieno postilaatikko. Mustaa ei neiti kelpuuttanut ja mä en taas sitä pinkkiä. Tehtiin keltaisella kompromissi. Onhan toi nyt söpö..
Keltainen sopiikin ihan kivasti ton Oi, paketin paperin kanssa.
Viiksiteippiäkin kokelin. Ja pakkohan oli heti teippailla vähän huumorimielellä. Prinsessapossusta tulikin prinssi. Mä luulen, et se on ranskalainen. Ja nimi on varmaan Pierre tai joku semmonen :)
Uus purkkki ja kynttilä vielä vähän hakevat paikkaansa, mut nyt ne saavat majailla jonkin aikaa uudella tarjottimella olohuoneessa.
Nyt on kaikki ostokset esiteltynä. Ei siis tullut hankittua mitään suurempaa, mut suht paljon kaikkee pientä kivaa.
Aurinkoista tiistaita. Mä painun imuroimaan terassia :)
Oho oonko mä missannut osat 1 ja 2. Hitto ku ei enää kerkee lukee blogeja! Toi viiksi teippi on kyllä mahtia...sopis meillekki. Ja Brukan postiloota, voi jehna, ja mun värissäkin. Täällä yks vihreä lukija, ihania ostoksia olet hankkinut.
VastaaPoistaEt sä oo missannut kuin ekan osan :)
PoistaPostilaatikko oli ihan heräteostos, mutta näköjään tosi tarpeellinen, koska siellä on koko ajan postia :D
Mä meinasin just tulla sanomaan, että Hyypiö vetäsee jotain väärään kurkkuun kun näkee ton postilaatikon ;D
VastaaPoistaIhania ostoksia oot tehnyt ja tuo säästöpossun sukupuolenvaihdosleikkaus on kerrassaan tyylikäs ;)
On kyllä kieltämättä Hyypiölän tyyliä toi laatikko :)
PoistaTäytyy varmaan teippailla perhepotrettiinkin kaikille viikset :D
Ihanuuksia nämäkin ja toi postilaatikko on kiva!!! :)
VastaaPoistaKiitos. Postilaatikko on kyllä ihan hauska. Nyt täytyy varmaan vähän hillitä shoppailua, kun tuli sorruttua niin moneen asiaan :D
PoistaIhania juttuja, empä oo koskaan nähnytkään tuota postilaatikkoa keltsuna, ihq<3
VastaaPoistaNäitä tais olla 7 tai 8 eri väriä. Yllättävän helposti saatiin väri päätettyä.
PoistaHauskoja ostoksia :):)! Mäkin muuten oon laittanut teippiä taulujen taakse, että ne pysyy suorassa. Go for it!
VastaaPoistaSiis mä ollaa lokakuussa menossa i Sverige... ni siis onko noita lagerhausseja "joka puolella" . Olemme siis menossa ihan tukholmaan...Olisi ihana päästä :)!
Pitää kyllä noi teipit virittää, ettei oo taulut jatkuvasti vinossa.
PoistaLagerhauseja on muistaakseni Ruotsissa yli 30, joten löytyy varmaan Tukholmasta.