Nahka ja tekonahka on mulle materiaaleina lähes totaalisen vieraita. Sen verran kiinnostavia kuitenkin, että roudasin viikonloppuna vanhempien varastosta muutamia paloja kotiin ja ajattelin kokeilla, mitä näistä vois tehdä.
Ostin Clasulta joskus kirjainmeistit, jotka on olleet tosi vähäisellä käytöllä. Pitihän sit kokeilla, miten niillä sais tekstiä nahkaan, vai saisko ollenkaan.
Aika haaleesti näkyi pelkästään naputtamalla, mutta sitten päätin sutaista sienellä maalia pintaan. Ylimääräiset pyyhkäisin pois kostealla sienellä. Johan alkoi erottumaan.
Ensimmäiseks tein "hammaspeikkopastilleille" oman purkin Lagerhausin jo tyhjentyneestä viiksikarkkipurkista.
Taakse väkersin vaan reiät kiinnitysnauhalle.
Seuraavaksi piti kokeilla samaa temppua tyhjentyneelle Maison Belle-pullolle. Etiketin liimaa en saanut millään irti, kun luottokumppanini Citrus cleaner on kaapista huvennut. Jouduin sit tekeen melko leveän korsetin tälle yksilölle.
Tää pullo siis säilöö nykyään laimennettua laminaattipesuainetta, jota muuten meillä tarvii keittiön pöydän alla joka ruokailun jälkeen.
Takana joku ohuempi nauha ois ollut nätimpi, mutta leveä peitti ruman liimapinnan paremmin.
Lopuksi piti vielä kokeilla nahkasuikaleista punomista. Tää on sit ensimmäinen kori, jota oon ikinä yrittänyt punoa, joten antakee armoa :)
Voishan toi olla jämäkämpikin, mutten osaa ihan sanoa, johtuuko toi "velttous" materiaalista vai tekijästä.
Mitä muuta kivaa nahan palasista vois askarrella? Vinkkejä otetaan innolla vastaan.
Kaikenlaista kivaa sitä voikin tehdä nahasta :) Oletko tehnyt farkuista jotain? Niitä löytyy tästä taloudesta aika monet ja voisin uusio käyttää niitä.. Onko ideoita?
VastaaPoistaFarkuistahan saa vaikka mitä. Paljon riippuu siitä, miellyttääkö farkku silmää. Jos miellyttää, niistä saa ihania laukkuja, lattiatyynynpäällisiä, päiväpeittoja ym. Jos taas ei halua farkkua näkyviin, se sopii loistavasti säilytyspussukoiden, lelukorien ym. vuorikankaaksi.
PoistaTaskuja hyödyntämällä saa muuten kivoja lokerikoita. Sellaisia oon aikoinaan tehnyt. Ja 2 taskua yhdistämällä ja lisäämällä vetskarin, saa kivan kukkaron jne :)
Loistavia ideoita jälleen!:)
VastaaPoistaKiitos. Nahka on materiaalina kiva, kun ei purkaudu. Täytyy yrittää keksiä vielä muitakin käyttökohteita, kun paloja on muovikassillinen :D
PoistaIhan tajuttoman mageita. Hyvä Anna. :D
VastaaPoistaKiitos. Täytyy yrittää keksiä viikonloppuna lisää ideoita, kun tuli haalittua materiaalia vähän isommalla kädellä :D
PoistaHuippu juttuja ja pakkokysyy että mikä on toi juttu millä teit tekstin? :)
VastaaPoistaOon ostanut noi kirjainmeistit joskus Clas Ohlsonilta. Eli meisti vaan tässä tapauksessa nahan päälle ja pamautetaan vasaralla. Parhaiten toimis ohueen ja pehmeään metalliin, mutta erottuvat ton maalin ansiosta melko hyvin tästäkin.
Poista