Kokeilin viime viikolla vähän uhkarohkeaa juttua ja tukin yhden Stockholm Randeista pesukoneeseen. En tiedä kumman puolesta jännitin enemmän; maton vai pesukoneen. Kumpikin selvisi pesuohjelmasta, joten täytyis vielä uskaltaa kokeilla toinenkin.
Kun roudasin kuivunutta mattoa sisään, oli ihan pakko kokeilla sitä pitkästä aikaa olohuoneeseen. Jospa ne sitten uuden sohvan myötä siirtyisivät taas käyttöön.
Nykyinen vaalea matto on kieltämättä edelleen tosi kiva, mutta talveksi tekee mieli vaihtaa aina jotain erilaista. Voi olla, että nää verhotkin alkaa talvea kohti tuntua vähän turhan kesäisiltä, vaikken mä varsinaisesti vuodenaikojen mukaan sisusta (ainakaan tietoisesti).
Vitsit, että mä odotan innolla ja jännityksellä sitä uutta sohvaa. Oon myös viime päivinä alkanut sormet syyhyten tuijottamaan tota lasipöytää. Mun nimittäin tekis mieli koittaa maalata toi kehys valkoiseksi, mutten oo vielä uskaltanut. Alkaa maalauskelitkin vetelemään viimeisiään, joten kovin kauaa tässä ei voi aikailla. Varmaan ton metallipinnan kuitenkin joutuis spraylla suihkimaan tuolla koivunsiemensateessa.
Nyt viltti korviin ja lepoa. Palelen toista päivää putkeen ihan älyttömästi. Onkohan se syysflunssa nyt rantautumassa meillekin...
Hyvältä näyttää tuo matto tuossakin!
VastaaPoistaMaalaus suunnitelma kuullostaa hyvältä kanssa, tosin, tuon maton kansa on mustakin oikein jees!
Toivottavasti et oo flunssassa, se on tympeetä!
Mukavaa viikkoa sinne :)
Mattoasiaa joutuu kyllä testailemaan uudelleen sitten uuden sohvan kanssa. Toi pöydän runko on oikeasti ruskea, jota ei kyllä helposti huomaa. Auringonvalossa se erottuu ja mua häiritsee se nykyään suuresti :)
PoistaVielä en tiedä, onko flunssaa vai normaali syksyn tuoma palelureaktio. Toivon, että selviän sairastumatta. On kuulemma niin pitkän sitkeä tää liikkeellä oleva flunssa, ettei sitä meille huolisi.
Mukavaa viikkoa teille myös!
Oi, toi sohvapöytä on musta mustana (heh) tosi kiva! Jos vaihtelua haluaa, tuunaisin sille uuden kannen. Vaikka jämäkästä vanerista/laudasta tai jostain muusta puumateriaalista. Teidän uutta sohvaa odotan minäkin innolla :D
VastaaPoistaOn käynyt toi kannen tuunaaminenkin mielessä, mutta vähän hirvittää, että tulisko siitä sitten liian massiivinen. Toi on kuitenkin melko suuri. Täytyy kyllä vielä tätä funtsia. Hankalaa on tietty sekin, ettei meillä oo tällaisille projekteille minkäänlaista tilaa tehdä.
Poista