Täällä on pitkästä aikaa vaihdettu mattoa. Alkoi sen verran paljon kyllästyttää ne keittiön identtiset raitamatot, joita oon vaihdellut vuorotellen jo varmaan vuoden. Joskus vaihtelu virkistää. Ainut hankaluus oli jälleen tää kuvaaminen, joka on keittiössä pakko tehdä aina vastavaloon, ellei sitten halua illalla pimeässä kuvata.
Matto siirtyi tänne parvekkeelta, jossa se on majaillut siitä saakka, kun sen kirpparilta kotiin kannoin. Mitta oli ihan täydellinen keittiöön ja väritkin natsaa tänne oikein hyvin.
Aika jännä, miten omaan silmään toikin tekee jo melko suuren muutoksen, kun on tottunut siihen yhteen ja samaan.
Vielä ois ikkuna verhoja vailla, mutta kun en osaa päättää. Valmiita kankaita ois ton verhon verran vaikka minkälaisia, mutta mä oon ollut aina yhtä surkea niitä valitsemaan. Kesä on mennyt kivasti ilmankin, mutta talveksi on pakko jotain tohon virittää. Oisko ideoita?
Facebookin puolella jo kerroinkin tilanneeni vihdoin sen uuden sohvan. Piinallinen odotus on siis sen suhteen alkanut. Nyt täytyy alkaa hieroa kauppoja vanhasta sohvasta, ettei kuukauden päästä olla kahden divaanin loukussa.
Must toi ikkuna huutaa kappaa...vai onks se niiku ihan out ?? :)
VastaaPoistaKappa on oikeastaan ainut mahdollinen vaihtoehto. Mutta se kangas on niin vaikea päättää. Tohon paistaa aamuaurinko niin täysillä, että kaikki vanhat verhot on saanut heittää haalistuneina menemään.
PoistaMä kans laittaisin suoran kapan, ei mitään pörhötyksiä siis. Näyttää olevan kapea ikkuna? Verhotanko vaikka Ikeasta ja esim Marimekon harmaa Jurmo-kangas? Tai Onnea etsimässä? Kapalla ei tarvi olla kuin n 50cm pituutta, tulee edulliseksi kankaan ostokin 😊
VastaaPoistaKiitos ideoista.
PoistaMulla on ollut tossa aiemmin just sellainen suora kappa ja sellaisen aion seuraavaksikin laittaa. Hankalaa on vain se kankaan päättäminen, koska verho näkyy suoraan olohuoneeseen asti. Liikaa valinnanvaraa :)
Jos minun pitäisi nyt vaihtaa meille uudet verhot, tekisin muutoksen eurokankaan mustavalkoisesta Oiva-kankaasta. http://www.eurokangas.fi/kankaat/tuotteet/tuoteryhma/45/2872
VastaaPoistaOnpas kiva kangas. Kiitos vinkistä. Tällainen pienikuvioinen vois toimia loistavasti noin pienellä pinnalla.
Poista