.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Ihan olematon muutos


Huomenna juhlitaan tyttären 5-vuotissynttäreitä. Kakkupostausta ei oo tulossa, koska kakkuepisodista tuli katastrofi ja lopulta heitin viiden tunnin aherruksen jälkeen kaikki päälliset roskiin ja peitin teelmöksen kermakerroksella. 

Samalla päätin, etten enää koskaan-ikinä-milloinkaan ala tehdä minkäänlaista "hahmokakkua". Jos tavallinen kakku ei riitä, niin sit tilaan muualta. Mä inhoan leipomista (siis kakkujen). Ja lisäks mulla taitaa olla rima aina turhan korkeella. Tähän sopis se ikivihree biisi: "Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu..." 

Kun vihdoin sain kakun tukittua jääkaappiin, aloin pikasiivota enimpiä pölyjä ja roskia. Samalla latelin olkkarin hyllyyn tavarat aavistuksen eri lailla kuin aiemmin.




Häyn käsi vaihtoi vilkutukseen ja hyppäsi ihan taulun viereen.




Nää palikat pitävät edelleen yhtä saman taulun kanssa ja samoilla paikoillaan.




Viikset lähtivät kerroksen ylöspäin tältä hyllyltä, mutta äijä jaksaa edelleen pöngätä O-kirjainta.




Viikset pääsivät isännän kirjaimen viereen. Pitäis jaksaa vaihtaa toi keltainen tausta, kun se on jostain syystä rypistynyt tolleen aalloille.




Pallo ja laatikot päätyvät edelleen samaan kuvaan, mutta kauemmas Karlssonin Flipistä.




Tiimarin alekorista ostin puoleen hintaan noi pyöreäpäätyiset pahvilaatikot. Ostin pari samanlaista mustana, mutta ne odottavat vielä kokoamista. Nää oli aika lailla saman kokoiset kuin toi Hayn laatikko. Mahtu just sopivasti vierekkäin.




Suuressa kuvassa näkyy myös (kun oikein tarkasti tiirailee, kuvaa ei pysty laittamaan suuremmaksi) euron kirpparilöytö; mini-keinutuoli. Se tosin odottaa pientä fiksausta, koska tossa etureunassa lukee ilmeisesti joku matkamuistoteksti, joka pitäis hioa pois.




Eipä mitään suurta tullut muuteltua. Koskahan mä opin tekeen niitä hienoja asetelmia, joita näkee sisustuslehdissä? -Tuskin ikinä, joten näillä mennään.

Mä taidan raahata siivousvälineet yläkertaan ja jatkaa urakkaa. Tosin tiedän melko monta kivempaa tapaa viettää lauantai-iltaa, mut ei auta. Toivottavasti teidän muiden ilta kuluu rennommissa merkeissä. Kivaa lauantaita :)



4 kommenttia :

  1. Siis häh, mun mielestä nää sun asetelmat näyttävät just niiltä mitä vois selata sisustuslehdissä?! Mekin juhlitaan huomenna, mut 7-v tällä kertaa :)
    Noita pahvilaatikkoja on pakko käydä hakees, kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeesti osaa yhtään ryhmitellä tavaroita. Enkä miettiä, et mitkä sopis yhteen. Mun pitää aina täyttää hyllyt jotenki tasaisesti, kun jotku taitavat sijoittaa jonku asetelman vaan johonkin kohtaan, eikä se silti näytä tyhmältä :D

      Pahvilaatikot ei montaa euroa maksanut. Ois ollut sellasia laatikostojakin ja muutamaa eri kokoa laatikoita.

      Poista
  2. Toi kakkuepisodi kuulostaa NIIN tutulta. Kun Pikkuinen täytti 10-vuotta niin hän toivoi ihanaa suklaakakkua ja eih, mä sain senkin pilattua ja synttäriaamuna tuli vähän kiire ostamaan kakkua. ;)
    Silloin vannoin, että nämä ovat viimeiset synttärit jotka järjestän, seuraavat hän saa viettää vaikka leffassa kavereiden kanssa. :D

    Ja tuosta asetelmasta. Minusta se näyttää hyvältä. Jos tavarat ovat edes hitusenkaan sinulle tärkeitä niin järjestyksellä ei ole väliä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oli niin raivoissani, kun en saanut onnistumaan. Tavallisen pyöreän kakun mä vielä osaan tehdä, mut sit kun sen pitäis olla millon minkäkin muotoinen ja väritetty erilaisilla kuorrutteilla, niin metsään menee.

      Mulla on pysynyt pääasiassa samat jutut hyllyssä jo tosi pitkään. Siinä on monta sellaista juttua, jotka varmaan tulevat nököttämään vielä pitkään.

      Poista