Mä käyn aina ihailemassa muiden blogien rauhallisia, siistejä ja harmonisia lastenhuoneita, joissa on joku kiva tehosteväri ja tavarat nätisti paikoillaan (ja piilossa).
Aina noita ihania huoneita katsellessa mä mietin, et miten niistä huoneista on tullut noin nättejä. Onko huoneen sisustanut äiti/isä oman päänsä mukaan vai onko sisustusratkaisuihin päädytty lapsen kanssa yhdessä (ja jos on, niin mielelläni kuulisin, et miten).
Mä oon yrittänyt parhaani mukaan rajoittaa värien sekamelskaa pitämällä seinät ja huonekalut pääsääntöisesti valkoisina ja yritin viimeksi eilen suursiivouksen yhteydessä lahjoa ja suostutella luopumaan turhista tavaroista. Paljon saatiin tavaraa myös piiloon kaappeihin, mutta silti huoneessa vallitsee järkyttävä iloinen värien ja kuosien sekamelska höystettynä kymmenellä isolla julisteella.
On siis varmaan tullut kaikille selväksi, että mä tekisin tässä huoneessa monta asiaa toisin, jos se ois mun päätettävissä. Mutta kun mun mielestä näin ei oo. Eihän tän oo tarkoitus ollakaan mun maun mukainen, vaan sen joka huoneessa eniten aikaa viettää.
Mä oon miettinyt viime aikoina paljon sitä, miten paljon vanhempi voi rajoittaa sitä, miltä lapsen huoneessa näyttää. Mä oon itse ajatellut, että vanhemmilla on oikeus päättää pinnat ja huonekaluhankinnat, verhot ja matto (yhdessä lapsen kanssa).
Mutta jos lapsi itse säästää ja haluaa ostaa kaikilla rahoillaan Robin ja Cheek-julisteita ja haluaa tehdä lehdistä leikkaamistaan kuvista tauluja niin mun mielestä mulla ei oo oikeutta alkaa sitä vastustamaan.
Mua kiinnostaisikin kovasti tietää, mitä mieltä te muut ootte. Tiedän, että jokaista lasta ei oman huoneen sisustus juurikaan kiinnosta ja vanhemmat saa laittaa sen ihan mieleisekseen.
Mutta mitäs sitten, jos kiinnostaa ja mielipiteet ovat vahvoja ja täysin eriäviä vanhempien kanssa. Kuka päättää lapsen huoneessa mistäkin asiasta?
Mä oon päättänyt, et meillä tää huone saa nyt olla tällainen, kun tytär itse siitä tykkää. Kai tääkin vaihe joskus ohi menee. Ja onneksi meillä makuuhuoneet sijaitsevat yläkerrassa, joten huoneen sirkusmainen väriloisto ei osu läheskään jokaisen vieraan silmään.
Toivottavasti en sohaissut muurahaispesää. Tähän asiaan ei mun mielestä oo olemassakaan oikeita ja vääriä toimintatapoja, ratkaisuja tai mielipiteitä, koska jokainen lapsi, jokainen aikuinen ja jokainen koti on erilainen. Mutta aihe kiinnostaa mua ja haluaisin kovasti kuulla teidän muidenkin ajatuksia.
Ja tän postauksen jälkeen on jokaisella lukijalla varmasti sellainen väriähky, että ne meidän tavalliset mustavalkoiset kuvat vaikuttavat taas tosi rauhallisilta :)
P.s. Facebookissa saavutettiin tänään 100 tykkääjän raja, joten arvonta alkaa huomenna.
Kun tyttärelläsi kerran kiinnostusta ja halua on omaa huonettaan sisustaa, niin anna suht vapaat kädet vaan! Meikäläinen vuorasi aikanaan oman huoneensa seinät Duran Duranin ja Kim Wilden julisteilla, kai noi Cheekit ja Robinit menee samaan sarjaan ;D
VastaaPoistaKyllä se lapsenkin maku muuttuu ja kehittyy vuosien saatossa, niinkuin aikuisenkin. Ja minusta on hyvä, että sä kannustat lasta käyttämään omaa luovuuttaan. Tiedä vaikka miten luova ja lahjakas sisustaja tytöstä vielä tuleekaan! Mun yksi kaveri kauhisteli kymmenen vuotta sitten teininsä goottivillityksen aikaista huonetta, eli "mustin pitsein, koukeroin ja jätesäkein somisteltua keskiaikaista lepakkoluolaa" ;D Nykyisin sekin lapsi asuu jo omillaan ja on sisustanut yksiönsä niin kauniiksi ja valoisaksi että ihan kateeksi käy :)
Kiitos kommentista. Mä oon tosiaan antanut melko vapaat kädet, mut meillä mieli muuttuu vielä sen verran usein, ettei viitsi seiniä aina sutia uusiksi. Julisteet, tavarat ja tekstiilit on kuitenkin helppo ja nopea vaihtaa.
PoistaTää on sinänsä niin outoa, kun eihän mun lapsuudessa juuri sisustettu niin kuin nykyään. Ei ollut blogeja, nettikauppoja eikä juuri sisustuslehtiäkään. On niin vaikea ajatella, miten paljon lapsen pitäisi saada nykyään itse päättää.
Huone on varmasti tyttösi näköinen ja mitä sitä muuttelemaan. Mun mielestä huone pitää olla sellanen missä lapsi ite viihtyy eihän sielä muuten tulisi aikaa vietettyä. Maku muuttuu varmasti iän myötä ja just nyt cheek on vaan niin ihana. :) Meillä lapset 3 ja 4v ja mä saan vielä vaikuttaa mitä sielä kämpässä on mutta seki asia varmasti muuttuu ku lapset kasvaa. Anna tytön vaan toteuttaa itseään! :)
VastaaPoistaNäin mäkin oon yrittänyt ajatella. Vaikka välillä tekis niin kovasti mieli puuttua ja tehdä sellainen pelkistetty huone, mitä ite kaiholla kuvista katselen :)
PoistaMeillä tyttö täyttää tänään 5v, mutta oma maku ja mielipiteet on näkyneet huoneessa viimeisen vuoden. Sitä ennen sain ite tehdä mieleni mukaan.
HIIIIIH! Mua vähän naurattaa ( ei pahalla ) toi sun tytön huone. Voi kuule, kun mä muistan mun NKOTB julisteet jotka täyttivät kaiken seinäpinnan. Ei mua ainakaan koskaan kielletty!! :):)
VastaaPoistaMä oon sun kaa samaa mieltä, että huonekalut ja tollaset isot jutut päättää mamma, mutta sitten pienen sälän niin mini voi päättää. Ajattelet nyt, kuinka tärkeä olo pienellä ihmisellä on kun saa ite "sisustaa" ihan kun äitikin sisustaa ;))!! <3<3
Mulla tämä kaikki siis edessä, koska neiti tulee saamaan parin vkon päästä OMAN HUONEEN!
Kyl muakin välillä naurattaa, koska tää on vaan jotenkin niin kaukana mun mausta. Mut jokainen tyylillään.
PoistaKauheen mielelläni mä meillekin sellaisen harmonisen ja hillityn lastenhuoneen ottaisin, mut jos sellainen ei oo asukkaan mieleen, niin eihän siinä mitään järkeä ois.
Mä jo innolla odotan, millainen teidän uudesta kodista tulee.
Meillä lapset ovat jo sen verran isoja, että päättävät itse. Luovuin jo muutama vuosi sitten "toivosta" sen suhteen, että huone näyttäisi myös omaan silmään kivalta. Not. Nyt siellä on toimiva kokonaisuus kalusteita, hallittu kaaos tavaroiden säilytyksen suhteen ja joka ikinen perjantai sama vääntö siitä, kuka siivoaa ja mitä ja mitkä tavarat ovat kenenkin jäljiltä ;)
VastaaPoistaSinulle on haaste blogissani, käyhän kurkkaamassa!
Kiitos haasteesta. Kävin jo kurkkaamassa ja kommentoimassa.
PoistaMun tekis niin kovasti mieli taivutella ja suostutella tyttöä huoneen yksinkertaistamiseksi, mutta sit mä toisaalta mietin, et oisko sekään reilua.
Ehkä on ihan oikeudenmukaista, että oma huone saa olla oman maun mukainen, kun mä saan kuitenkin päättää muualla.
Mä annan Annukan jo nyt päättää ite aika paljon. Sen huonehan se on. Saatan ehkä "joskus" ohjailla sitä vähän haluamaani suuntaan :D Se ei vaan taida onnistua enää kovin kauaa..
VastaaPoistaMeillä just eilen taas käytiin henkevää keskustelua sisustamisesta. Tyttö mietti, miks meidän makkari on niin väritön, kun hänen huoneensa on kuin sateenkaari :D
PoistaMä oon nostanut kädet pystyyn ton huoneen kanssa, enkä enää edes yritä pahemmin rajoittaa.