.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Merta edemmäs kalasopalle



Loma ilman suunnitelmia on ihan parasta. Voi lähteä sen suuremmin suunnittelematta vaikka saaristoristeilemään.




Hypättiin Tiiran kyytiin ja suunnattiin Vaasan saaristoon kolmeksi tunniksi risteilemään ja syömään legendaarista lohikeittoa.




Ohitettiin legendaarinen Strömsö, josta en kuitenkaan viitsinyt kuvia napsia. Oli sen verran porukkaa rannalla, ettei niitä ois kehdannut tänne laittaa.




Raippaluodon sillasta piti kuitenkin taas muutama räpsy ottaa. On se vaan aika hieno.







En oo muuten varmaan ikinä ollut Jannen Saluunassa niin, että porukkaa oli noin vähän. Ilmeisesti suurin osa väestä on palaillut lomilta töihin, koska asiakkaita oli varmaan max. 20.




Ei tarvinnut millään terassilla istumapaikoista taistella.




Paluumatkalla takana tuli hieno vanha postilaiva, jolla myös pääsisi halutessaan risteilemään.




Aika hauska reissu. Jotain vaihtelua välillä. On nimittäin nää ekat lomapäivät menneet kyl kipparilla ja kotitöiden kimpussa. Onneks kirpparillakin ollaan jo pöytävuokra tienattu, niin eipä tarvi sitäkään stressata.

Mitäs teille kuuluu ja mitä ootte puuhailleet?



4 kommenttia :

  1. Tommonen minireissuhan on just passeli! :) Me käytiin isän kanssa tänään Korkeasaaressa ja siinähän ei mitään erikoista ole muutoin, mutta mentiin vesibussilla, jolla en kai koskaan ole ennen mennyt. Aina ennen maitse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyl ihan kiva reissu. Ainakin tyttö oli merestä innoissaan.

      Poista
  2. Pienet irtiotot on aina paikallaan! :) me on ukon kanssa huomattu että reissuun on lähdettävä, muuten menee lomat kotihommissa... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä. Meilläkin on tälle ekalle lomaviikolle kaikkea sellaista pakollista, ettei voi mihinkään kauemmas lähteä. Onneks loppuloma onkin sit täysin suunnitelmia vailla.

      Poista