.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

DIY lahjalaatikot



Meillä on vihdoin aloitettu tyttären synttäreiden valmistelut. Jokainen pikkuvieras saa onkia itselleen kotiinviemisiksi pienen paketin. Laatikot väsäsin näytetapettipaloista. Sain aikoinaan anopilta useamman vanhentuneen tapettikirjan, joista on askarreltu jo vaikka mitä. Ovat just sopivan kokoisia pienten rasioiden tekemiseen.




Eka kuva on viime vuoden pikkujoulupaketeista. Pitivät sisällään tuunattuja tullitikkuaskeja ja washilla koristeltuja tuikkuja.

Nyt päätin teurastaa Stefan Lindforsin sudenkorentotapetit melkein jokaisessa värissä.




Ohjetta en nyt lähtenyt tähän erikseen laittamaan, mutta googlettamalla esimerkiksi "diy lahjarasia" löytyy paaaaljon ohjeita. Ei oo vaikeita (en nimittäin ois väsännyt, jos oisivat hankalia).




Lapsityövoimalla onnistui täyttökin näppärästi. Purkkaa, tikkari, nenäliinapaketti, rusinarasia ja muutama tarra-arkki jokaiselle.




Ja lopuksi vielä joku narukerän jämä ympärille, että pysyy sit hyvin koukussa kiinni.




Pari päivää meneekin nyt leipoessa ja väsäillessä, mutta sit onkin enää viikko lomaan. Mä niin odotan neljän viikon aikataulutonta elämää. Toivottavasti lämpötilat pysyy plussalla, eikä satais kovin paljon lunta ja räntää :)

Ja lopuksi vielä muistutan osallistumaan arvontaan. Osallistumisaikaa siis 23.7. saakka. Ja jos teitä tykkääjiä ja rekisteröityjä tykkääjiä tulee tätä tahtia, niin pian arvotaan taas tasasatasen kunniaksi. Kiitos ja tervetuloa kaikille <3




2 kommenttia :

  1. Hei.
    Hyypiön elämää blogista tänne löysin ja lukijaksesi kirjauduin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa. Tää on Hyypiön rouvan sanoja lainatakseni "Pohjanmaan Hyypiölä", joten toivottavasti viihdyt Kotikolmiossakin :)

      Poista