.

torstai 28. elokuuta 2014

Tyttöjen juttuja



Meillä on jo kauan sitten sovittu, että jos nuori neiti haluaa ostaa jotain isompaa (=kalliimpaa), pitää vastaavasti myös jostain luopua. Viime viikonlopun blogikirppis sattuikin sopivasti siihen ajankohtaan, kun Robin päätti tuoda markkinoille oman hajuveden. 


Kirpparilla meni kaupaksi suuri määrä tytön leluja ja pelejä, joista kertyneillä rahoilla sitten kipaisin tänään kaupasta tuon kauan himoitun tuoksun. Aloitin jo pari viikkoa sitten hajuvedenkäytön alkeiskurssin, mutta jotenkin musta tuntuu, ettei se "yksi suihkaus päivässä" oo ainakaan näin ekana päivänä riittänyt. Meillä nimittäin leijailee melko tymäkkä tuoksu tuolta yläkerrasta.


Piti sitten äidinkin sen verran hienostella, että hankin uudet korkkarit. Tulevat kyllä tarpeeseenkin, koska omistin aiemmin tasan yhdet. Ei oo pelkoa, että jäis tälläkään reissulla jotain näkemättä. Sen verran korkealle ja kauas nää jalassa näkee.


Sinne ne on nyt pakattu ja herätys ois perinteiseen tyyliin klo 4.00. Aina yhtä upea kokemus lähteä matkaan silloin, kun kaupungin opiskelijat vasta ovat kotimatkalla illan bileistä. 


Kuten laukun sisällöstä voi ehkä päätellä, on tällä kertaa ohjelmassa vähän muutakin kuin pelkkää palaveeraamista. Jos sitä yrittäis taas pitkästä aikaa olla edes vähän hienona.

Nyt on riennettävä pakkaamaan loput romut. Jospa sitä vaikka tällä kertaa yrittäis päästä ajoissa nukkumaankin. 


2 kommenttia :

  1. Ihanat kengät! Voi kunpa minäkin osaisin kävelä tommosilla! Seuraavassa elämässä? t:äiti

    VastaaPoista