Duudsonien Activity Parkin lisäksi tuli poikettua eräässä toisessakin paikassa Seinäjoella ekaa kertaa. Aikeissa on ollut aiemminkin, mutta kun muisti on lyhyt, niin aina oon vaan unohtanut. Käväistiin ihastelemassa Room2-myymälän design-valikoimaa. No eihän se ihan pelkäksi ihasteluksi jäänyt.
Siinä ne ostokset lepäilee ilmaiseksi saadun mattopalan päällä. Pirtsakka ja palvelualtis myyjä kertoi niiden olevan näytepaloja, joita oli tullut tuplaten. Pala on ympäriinsä kantattu ja takana oleva tarra kertoo tämän olevan Intiassa käsin solmittu. Mahtaa olla varsinaisella matolla hintaa. Ylärivi on mun hankintoja. Pieni vaaleanpunainen Dots oli tyttären valinta omaan huoneeseen (kyseessä ei ole palkinto siivouksesta vaan epätoivoinen lahjontayritys huoneen siistinä pitämiseen).
Tiskirättiteline on "asennettu" paikoilleen tänään. Jännä nähdä, miten hyvin imukuppi pitää ja kuinka käytännölliseksi hankinta osoittautuu. Mä niin toivon, että tää toimii, koska inhoan rätin roikottamista hanassa tai altaan reunalla.
Tää liike oli just sellainen, jonka haluaisin myös Vaasaan. Täällä meillä päin sisustusliikkeet on pääsääntöisesti turhan romanttisia tai muuten vähän vääränlaisia mun melko moderniin sisustusmakuun. Tuolta olisin voinut kotiuttaa meille ihan kaiken.
Vaikka kyseessä ei tälläkään kertaa ole minkäänlainen blogiyhteistyö, suosittelen lämpimästi poikkeamaan tuolla liikkeessä. Ihania tuotteita ja hyvä palvelu. Tykkään!
Mun ratkaisu tiskirätin säilyttämiseen:
VastaaPoistahttp://kitsastelija.blogspot.fi/2012/09/katjan-konstit-tiskiratinpidike.html
Kuva tosin vanhalta kämpältä, mutta uuteen kämppään viritin myös saman systeemin :D
Meillä roikkuu myös pyykkipoika narussa kuivauskaapin alla. Siinä on vaan sellainen jännä juttu, ettei se rätti koskaan roiku siellä :)
PoistaEilen kävin samaisessa liikkeessä. Tosi tyylikäs putiikki ja omistajatar on ihan huipputyyppi. :) Otin myös paljon kuvia, joita tulossa blogiin ensi viikolla. ;) Kivat ostokset teit. Tuollainen tiskirättiteline pitäis hankkia meillekin.
VastaaPoistaMä en kehdannut tuolla kuvailla ollenkaan. Tyypillistä :)
PoistaMutta liike oli kyllä ihana!
Tuonne on ollut tarkoitus mennä. Näiden kuvien myötä tulee pakonomainen tunne mennä. Joten pikapuolin käytävä. :)
VastaaPoistaIhana liike, joten kannattaa poiketa. Tuollaisessa paikassa tulee ihan lapsi karkkikaupassa-fiilis. Haluais ihan kaiken :)
Poistakivoja hankintoja!Olisipa kiva käydä.
VastaaPoistaMä aina huokailen ihastuksesta tollaisissa paikoissa. Myynnissä oli useita sellaisia tuotemerkkejä, joita ei ainakaan tietääkseni Vaasasta saa mistään.
Poista