.

perjantai 15. elokuuta 2014

Nocto? -Nevahööd.



Mä oon pitänyt itseäni melkoisena design-haukkana, mutta täytyy tunnustaa, ettei mulla ollut minkäänlaista käsitystä ostamani kynttilänjalan nimestä. Mutta Nocto Candlestick se siis pakkauksen mukaan on. Tänään vasta sain aikaiseksi purkaa ostokseni pakkauksesta. On se kivan yksinkertainen, mutta vielä en oo täysin varma lopullisesta sijoituspaikasta.


On muuten ensimmäinen kynttilä, jonka oon kesän jälkeen sytyttänyt. Silti en aio vielä antaa periksi syksylle. Ainakin täällä oli tänään aurinkoinen terassikeli, josta tietenkin piti nauttia ulkona lojuen. Aamulla tosin jouduin ensimmäistä kertaa vetäisemään takin päälle töihin lähtiessä. 


Nyt on aloitettava kaappien läpikäynti. Meillä on nimittäin Vaasassa ensi viikonloppuna kiva tapahtuma. Jos satutte olemaan lähialueilla, tulkaa ihmeessä ostoksille ja moikkaamaan. Oma myyntipaikkani tulee olemaan Ylikivan sisätiloissa.


Rentouttavaa viikonloppua!


10 kommenttia :

  1. Kaunis kynttilänjalka! Ja minä en ole vielä ollenkaan kynttilöitä poltellut - elokuu on kesää;)
    Upeita elokuisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei oo festivojen lisäksi ollut yhtäkään kynttilänjalkaa pitkille kynttilöille. Mun mielestä ostos oli siis (muka) perusteltu :)
      Ihania kesäpäiviä sulle myös.

      Poista
  2. Tosi kaunis kynttilänjalka! Voisin tuollaisen hankkia meillekin:)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä yksinkertaisuudessaan kaunis. Eikä hintakaan ollut älyttömän kova.
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  3. Meiltä löytyy samanen kynttilänjalka. Ihana on nocto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kiva löytö. Ja toimii mun mielestä hyvin ihan yksinään. Monet kynttilänjalat kaipaavat mun mielestä aina useamman samanlaisen ympärilleen, mutta tää on kiva just näin.

      Poista
  4. Kiitos tästä bongauksesta, aivan mahtava kynttilänjalka! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli kyllä kiva heräteostos. Yksinkertainen on kaunista.

      Poista
  5. Onpa kaunis ja yksinkertainen jalka, tykkään paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös. Toimii loistavasti ihan yksinään.

      Poista