.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kynttilänvalossa



Aurinkoiseen päivään kuvia pimeältä eilisillalta.

Jossain aiemmassa postauksessani kerroin säilyttäväni Festivo-kynttilänjalkoja Blockien laatikoissa. Tähän tulikin sitten lukijatoive kuvata joskus Festivot kynttilöiden kanssa. Eilen illalla päätin kaivaa ne käyttöön ekaa kertaa ikinä. 

Yksittäisiä kynttilänjalkoja on käytetty joskus ristiäisissä, jouluna tms, mutta nää kaikki ei oo koskaan olleet esillä. 




Vähän näyttää osa kynttilöistä olevan vinossa, mutta eiköhän näistä jonkinlaisen kuvan saa.

Päätin sit samalla ottaa lisää hämäriä kuvia, kun koko alakerta oli valaistu kynttilöillä ja pöytävalaisimilla.




Keittiön pöydälle laitoin vaihteeksi Kaleidon ja pari kynttilää. Pitää toi musta kynttilä tuunailla kivemmaksi, jos päätän sen tohon jättää pidemmäksi aikaa.




Aiemmin ruokapöydällä majailleet kynttilät pääsivät nyt olohuoneen puolelle portaiden viereen.




Vähän on nyt liikaa tavaraa tasolla, kun Festivot saapuivat paikalle :)




Block on kyllä parhaimmillaan just näin, kun valo heijastuu tasoon. Kyllä mua silti vähän mietityttää sen jalustan hankkiminen. Miltähän noi meillä näyttäisivät pystyasennossa...




Hehkuva Tuplis on myös edelleen erittäin mieluisa. Ei pahemmin kattovalaisinta kaipaa, kun ton laittaa päälle.




Pakko oli ottaa yks tällänen "Poni kurkistaa"-kuva. Meillä nimittäin melko usein kuvasta pilkistää neiti 5-vee just tolla samalla tyylillä. Ilmeisesti myös lemmikit harrastaa samaa "linssiluteilua".




Kivaa sunnuntaita. Tää aikoo ainakin poiketa tänään kirpparilla.



12 kommenttia :

  1. Täälläkin olisi aikomus laittaa kaikki Festivot esille lähiaikoina. Itsekkään en ole niitä vielä kertaakaan kaikkia yhtäaikaa poltellut. ;) Ihana tunnelma siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Noi Festivot tarvitsisivat mun mielestä reilusti tilaa ympärilleen. Siksi musta tuntuu, ettei ne meillä oikein ikinä sovi mihinkään :)

      Poista
  2. Kiitos Festivo-kuvista! :) Ne on niin kauniit!<3 Upea kokoelma! Kadehdin.:)Haluisin kans noita pidempiä Festivoja. Hienoja kuvia nuo muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Meidän kokoelma on karttunut vahingossa. Molemmat ollaan tahoillamme saatu noita lahjaksi ja perinnöksi.

      Poista
  3. Minullkin on 10 Festivo jalkaa....osan olet saanut lahjaksi ja osa on tullut perintönä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kokoelma on kertynyt just samalla tavoin. Sullahan on vielä suurempi kokoelma :)

      Poista
  4. Ihanaa kynttilämeisinkii..munki piti postailla kynttiläkuvilla mut oottelen siis pari päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taasko me ollaan päädytty näihin yhdenaikaisiin "samispostauksiin"? :) Lataa kynttiläkuvat vaan kehiin.

      Poista
  5. Aivan tajuttoman kauniit nuo Festivot tuolleen isona "ryhmänä". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kaipaisin vaan enemmän tilaa niiden ympärille. Ja laadukkaammat kynttilät. Tiimarilaatu näköjään valuu pitkin pöytiä :/

      Poista
  6. Kaunista ja tunnelmallista <3. Ihana yhdistelmä tuo Block ja Festivot! Me like!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä luulen, et Festivot eivät tulleet tohon jäädäkseen. Mua hirvittää joka kerta, kun tyttö kaivaa tavaroitaan noista laatikoista ja kynttilät palaa.

      Poista