.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Hämäriä otoksia



Välillä koneelle alkaa kertymään yksittäisiä kuvia, jotka eivät tunnu sopivan  mihinkään asiayhteyteen. Mulla näissä on usein kyse jostain olemattoman pienestä tuunauksesta tai ostoksesta, jonka esittelemiseen ei pysty kokonaista postausta tekemään. Nyt kuitenkin hoksasin, että kaikilla viime aikoina napsituilla "ylimääräisillä kuvilla" on yksi yhteinen tekijä; nää on kaikki napsittu illalla.

Niinpä päätin esitellä nää hämärät otokset teille kaikki kerralla.

Ulko-oveen teippasin joku aika sitten 3 euron tekstitarran. Tää on just tollanen tylsä, jossa kirjainten sisäosa jää harmaaksi lasia vasten. En kuitenkaan usko tän olevan ulkona kovin pitkäikäinen, joten onkoon nyt siinä. Jouduin teippaamaan sen mahdollisimman alas, koska tosta alaikkunasta täytyy tyttären pystyä tarkistamaan sisäänpyrkijän henkilöllisyys :)





Uusi poistoale-kynttilänjalka pääsi nyt odottamaan tuunausvisiota Henkkamaukan kynttilän viereen. Ei se tosin niin kärsineeltä iltahämärässä näytä.




Sinooperista meille kotiutui myös 0,50€ koristekivet. Siis noi sydämet, joissa on tekstiä. Saavat toistaiseksi pitää seuraa tyttären aarrekiville.




Mun syksyinen illanviettopaikka on nyt tossa. Ja ehdottomasti ton viltin alla. Ja huopatossut jalassa. Mua pahempaa vilukissaa saa etsiä.




Taannoin tuunatut kynttilät nököttävät edelleen keittiössä. Täytyy yrittää urakalla noita poltella, että pääsen kokeilemaan jotain toisenlaista koristelua.




Eilen illalla istuin terassilla kuunnellen rakettien pauketta (vaikka niiden ampuminen oli täällä kielletty) ja nappasin kuvan ihan muuten vaan. Elokuuu oli sit siinä.




Syyskuun toivotan tervetulleeksi vain sillä ehdolla, et se lupaa olla lämmin ja vähäsateinen. Jännä nähdä, miten käy.




Kivaa sunnuntaita teille. Mä aion tänään aikankin poiketa kirpparilla ja nauttia hetken tekemättä mitään. Eilisen siivousurakan jäljiltä oon mielestäni sen ansainnut.




2 kommenttia :

  1. Toivotaan, että syyskuu olisi aurinkoinen ja kuiva :) Täällä jatkuu tavaroiden paikoilleen laittelu pikkuhiljaa. Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meidän toiveet toteutuu :)
      Uuden kodin laittaminen on kyllä kivaa, vaikkakin hidasta ja raskasta. Kivaa sunnuntaita sulle myös.

      Poista