.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ihanuuksia lattiasta kattoon





Kävin pitkästä aikaa pyörähtämässä vaasalaisessa Sisustus IN-liikkeessä. Kovin usein ei tuu siellä käytyä ihan siks, etten yleensä pääse poistumaan kulkematta kassan kautta. Liike on täynnä kaikkea ihanaa sisustustavaraa ja melkein vois luvata, et joka tyyliin löytyy jotain.




Tää ei oo mikään yhteistyöpostaus, vaan halusin napsia kuvat myös omaksi ilokseni. Kerroinkin omistajalle, että voin näistä sitten kotona tutkia valikoimaa paremmin :)




Liikkeestä löytyy Alessia, Eva Soloa, Umbraa jne. Erityisen kivaa on se, ettei liike ole keskittynyt mihinkään tiettyyn tyylisuuntaan. Nykyään ainakin täällä päin monet liikkeet on keskittyneet (mun makuun liiankin) maalaisromanttiseen sisustukseen.




Lisäpisteet vielä siitä, että tästä liikkeestä saa varmasti kaupungin kauneimmat lahjapaketit.

Tällä kertaa iskin silmäni johonkin mielenkiintoiseen. En tiedä, oonko tää vaan mennyt multa ohi, mutten oo kyllä koskaan missään aiemmin törmännyt. Kyseessä on siis metallinen teline Block-valaisimelle.




Tän ideahan on yksinkertaisuudessaan se, että valaisimen saa pystyasentoon. On kuulkaas yllättävää, miten erilaiselta tuo "joka paikasta tuttu" valaisin näyttääkään täysin eri asennossa. Vielä en tällaisia omille Blockeilleni hankkinut, mutta harkitsen vakavasti.




Sisustus IN on just sellainen liike, jossa voisi kiertää ja katsella tunnin jos toisenkin. Ihania tavaroita on niin paljon, ettei nopealla vilkaisulla pysty millään havainnoimaan kaikkea. Onneksi nykyään liikkeellä on myös nettikauppa, jossa tuotteita voi ihailla ihan rauhassa ajan kanssa.









Oisin kauheen mielelläni laittanut nää kuvat isommiksi, mutta taas ne hyppäävät sit sivupalkin päälle. Toivottavasti saatte tihrustettua näistäkin jotain.




Ostin jotain pientä täältäkin varastoon joskus koittavaa arvontaa varten. Edelleen odottelen malttamattomana tasasatasta lukijoihin tai Facebookin puolelle tykkääjiin. Sit saan koota sekalaisen arvontapaketin kasaan. On nimittäin tullut poimittua pieniä juttuja kyseiseen tarkoitukseen jo parin kuukauden ajan.
Kärsivällisyys on hyve, jota mulla ei valitettavasti ole :)




 Kivaa keskiviikkoa!



8 kommenttia :

  1. Ooooooo... siinä minun ensireaktio!!

    Minulta löytyykin tuo viimeisen kuvan sydän kynttiläjalka, vielä ei ole käyttöön päässyt mut lasten kans puhuttiin et sit joulun aikaan aina adventtina poltellaan siinä kynttilää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin poiketa tuonne vaikka joka päivä. Silti tuntuu, että aina löytää kymmeniä uusia ihanuuksia :)

      Poista
  2. Ei tämmösiä postauksia saa tehdä! :D Nyt tuli pakottava tarve päästä pitkästä aikaa tuonne! On siellä tavaraa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Ja on ihan liian lähellä mun työpaikkaa niinku tilin saldon kannalta ajateltuna :D

      Poista
  3. On kyllä ihana liike. Käyn aina hypistelemässä Eva Soloja tuolla, kun poikkean Vaasassa. Mutta enpäs tiennyt, että on nykyään nettikauppakin. Hyvä, saan tilattua kotiin Seinäjoelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kun mä käyn taas täältä aina Seinäjoella hypistelemässä kaikenlaista. Onneksi meilläkin on täällä sentään muutama kiva sisustuskauppa :)

      Poista
  4. Voi apua, en ole pitkään aikaan vieraillut kys. liikeessä ja nyt bongasin tuosta viimeisestä kuvasta nuo ihanat karttapallot !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania ja mielellään meillekin sellaisen kotiuttaisin. Värivalinta on vaan vaikea ja hinta vaatii vähän sulattelua :)

      Poista