.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Origo paikoillaan



Yllärilöytöjen ainut miinuspuoli on se, ettei niille oo valmiiksi mietittyä paikkaa. Origojen oston jälkeen pyörin valaisin kädessä ympäri kämppää miettien sopivaa paikkaa. Haastavinta on tietty se, ettei sähkö edelleenkään kulje langattomasti, vaan vielä pitäis joku pistorasiakin olla järkevällä etäisyydellä.

Välillä roikotin valaisinta verhotangosta ja portaikon kaiteesta, mut ei ne vaan oikein iskeny muhun. Lopulta ensimmäinen löysi paikkansa työpisteeltä. Mut se sysäs taas vauhtiin pienimuotoisen lumipalloefektin...




Pistorasia on vasemmanpuoleisen laatikoston takana. Kun sinne iski kiinni tän lampun töpselin, piti pöytää vetää enemmän irti seinästä. Sit taas krääsähylly oli vaarassa pudota raosta alas, joten siihen piti taiteilla joku kiinnityssysteemi. Ruuvasin hyllyyn pari koukkua ja portaiden alle yhden. Koko hylly roikkuu nyt narun varassa seinällä (toivotaan, et roikkuu vielä huomennakin).




Päätin siirtää lehtitelineen pöydän alle. Tää säilöö vain ompelu- ja käsityölehtiä, joten ei nyt ihan jatkuvasti oo käytössä kuitenkaan (ei ees joka vuosi). Sit päätin tökätä osan paperirullista tohon aiemmin tuunattuun peltipönttöön.




Ajattelin, et tässä samalla nyt järjestän romut uusiin Hayn laatikoihin, jotka edelleen lojui Pinon muovipussissa keskellä eteisen lattiaa. Kolme pienintä laatikkoa päätyi työpisteelle.




Eiks toi oo nyt ihan hyvä tossa? Valaisuteho on ainakin tohon tilaan riittävä, ettei sitä toista tarvi ehkä tähän enää tukkia.




Toi musta iso peltirasia säilöö muuten leikeltävät lehdet ja tossa päällä on käytössä oleva ja vuoroaan odottava leikekirja. Mun Pinterest on siis edelleen tämmönen sakset ja liima-tyyppinen ratkaisu :)



6 kommenttia :

  1. Sis aivan mahtavat löydöt oot tehnyt kirpparilta ja mihin hintaan! Onnekas :)
    Saisitko lisättyä tähän kommentointiin Nimi/URL-osoite kohdan niin sais suoraan kirjoittaa kommenttia, ilman bloggeriin kirjautumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä kävi mieletön tuuri :)
      Mun täytyy nyt konsultoida mun korvaamatonta nettiorjaa tossa kommentointiasiassa. Mä oon nimittäin ite niin onneton näiden asioiden kanssa, etten ois ikinä saanut ees blogia pystyyn ilman apua :) Kiitos palautteesta. Katsotaan, voidaanko asialle jotain tehdä.

      Poista
  2. "Kommentointi nimellä" pudotusvalikkoon on nyt lisätty "Nimi/URL-osoite", sekä "nimetön" vaihtoehdot.

    Nyt täytyy vaan katsella, että aiheuttaako tämä robotti-spammia, koska captcha on pyynnöstä poistettu päältä.

    Hauskaa kommentointia! :)

    -Oiwa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot Oiwa ihan maailman paras!!! Puolet sanoista meni mulla ihan yli hilseen :)

      Poista
    2. Nyt on kommentointi helpompaa, kiitos :)

      Poista
    3. Kiva juttu. Toivotaan, että kommentit pysyvät jatkossakin asiallisina :)

      Poista