Annas pepparkakor, eiku pepparkakabord

Vaikka Annas piparkakut onkin parhaita (mun mielipide), on mun piparkakkupöydän parhaat päivät jo kaukana takana.

Taannoisissa partsikuvissa tosiaan vilahti vanha pikkupöytä, joka on vuosien varrella saanut nimekseen: piparkakkupöytä. Tää taitaa olla meillä muuten ainoa huonekalu, jota ei oo itse ostettu.

Pöytä on ollut aikoinaan vuosia leikkimökissä (mun omissa leikeissä, eli eihän siitä nyt niin pitkä oo).
Sitten joskus 10 vuotta sitten tarvitsin partsille pöytää ja piparkakkupöytä muutti Vaasaan.

Ensimmäiset vuodet se sai oleskella helteisellä ja lasitetulla partsilla, mutta seuraavassa osoitteessa partsilaseja ei ollutkaan ja kelit oli muutaman vuoden melko armottomia.

Nykyisessä asunnossa pöytä on saanut nauttia taas partsilasien suojasta, mutta kyllä siitä huomaa, että vuodet on olleet melko rankkoja. Lakka on viilupinnalta lähtenyt jo kaaaaaaaauan sitten enkä oo muutenkaan koskaan pöytää mitenkään huoltanut tai kunnostanut. Nyt sattui kaapissa olemaan sävytettyä puuöljyä, jota päätin sipaista pintaan ja katsoa, mitä tapahtuu.

Putsasin ja karhensin (jo ennestään karheaa) pintaa kevyesti teräsvillalla, kun en viilua uskaltanut alkaa hiomaan.

Toi tumma läikkä (psst... muistaakseni salmaria. Ei tietenkään ollut mun.) nyt vain korostui entisestään, mut ei se näin vanhassa pöydässä (varsinkaan partsilla) mua haittaa. Näähän on just niitä arvokkaita elämänjälkiä.

Tässä vaiheessa jätin vielä reunat ja jalat käsittelemättä, koska ne ei olleet yhtään niin huonossa kunnossa, kuin toi pinta.

Lopulta vetäisin vielä jalat ja reunatkin, jotka kyllä jäi melko laikukkaiksi, kun osassa lakkappinta oli vielä hyvässä kunnossa ja ainakin jalkojen alaosat olivat ihan kulahtaneet.

Nyt vaan taas seuraavat 10 vuotta kovaa käyttöä ja huonoa huoltoa :)

Käytiin muuten tänään hakemassa yks potentiaalinen ikuisuusprojekti ulos nököttämään. Täytyy katsoa, saisko sille viikonloppuna jotain tehtyä, vai pilaako sateet mun suunnitelmat.