Nyt kai sitä jo kehtaa aloittaa etupihan "somistuksen" suunnittelun, kun laatat on paikoillaan.
Oon jo ehtinyt tässä viime viikkoina suunnitella melko hyvin, mitä ostoslistalle päätyy. Piha on pieni, eikä siinä oo minkäänlaista katosta, joten mitään ihmeempää ei oo tulossa.
Pari olemassaolevaa lyhtyä aion maalata mustiksi, kun noi valkoiset ei enää oikein sovi värimaailmaan.
Portaille täytyy hankkia uus matto, koska entinen vetelee viimeisiään tehokkaan viiden vuoden ympärivuotisen käytön jälkeen. Mietinnässä on ollut kumimatto, mutten yhtään tiedä, miten sellanen käytössä toimii.
Pieni pöytä ja tuolit aion myös ostaa, mut näihin en paljoa panosta. Noi kalusteet ei kuitenkaan tuu montaa kesää näkemään, koska ovat täysin taivasalla ja suorassa auringonpaisteessa. Ja ihan rehellisesti voin sanoa, ettei me varmasti tulla arkisin siinä aamukahveja ryystämään kuitenkaan, eli melko vähälle käytölle ne jää eniveis.
Ainakin pari ruukkua ja jotain horsmaa niihin pitäis myös hankkia. Jotain kuumuutta kestävää (mä oon säiden suhteen optimisti) ja helppohoitoista pitäis olla. Terveisin: nimimerkki Flower-killer.
Ja sit siihen aidan ulkopuolelle pitäis hankkia ne havut aiemmin kunnostettuihin kukkalaatikkohässäköihin. Ja varmaan noille pitäis jotain multaakin ostaa. Mut ne ois sit siinä. Muuta ei ostoslistalla oo, eikä varmaan ees tuu. Mutta tietty niitä hyviä ideoita otetaan vastaan.
Kuvat lainattu: täältä, täältä, täältä, täältä
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti