Toukokuun kolmas päivä ja kevään "to do-ahdistus" hyökkää päälle täydellä voimalla. Keväällä täytyy tehdä pihahommia, laittaa terassia, tehdä kauan suunniteltu etupihan kiviremontti, uusia ulkovaraston hyllyt, istuttaa kasveja, perata, haravoida jne. jne.
Aina lopulta se kevät pääsee yllättämään ja sit onkin mieletön kiire saada kaikki tehtyä ennen sitä paljon odotettua ja aina liian lyhyttä kesää.
Kaikenlaisen kevätpuuhastelun lisäksi meillä juhlitaan toukokuun alkupuolella (vappua, synttäreitä, äitienpäivää). Kuun puoliväliin saakka elämä on melkein yhtä juhlaa (Yeah, right).
Kalenteria päivittäessäni päätin napsia muutamia kuvia työpisteen krääsästä. Tuohon pieneen tuunattuun hyllyyn on kertynyt kaikenlaista pientä kivaa, joista osan oon esitellyt blogin puolella jo aiemminkin.
Hay:n kuminauhapallo on symppis. Ainut miinus on toi pintaan kertyvä pöly, jonka puhdistaminen nihkeästä pinnasta ei oo muuten mikään helppo juttu. En oo tätä uskaltanut huuhdellakaan, koska vettä valuis pallon uumenista varmaan useamman päivän.
Paperipalikat, pyramidit, talot ja muut näpertelyt on niin turhia, mutta niin ihania. Mä oon väsäillyt tällaisia varmaan sata vuosien varrella ihan muuten vaan :)
Tää työpiste on oikeesti meillä ainut paikka, johon keräilen kaikkea turhaa, joka miellyttää mun silmää.
Näistä kahdesta pakkauksesta oon postaillut aiemminkin. Saavat nököttää hyllyn päällä vielä pitkään, koska näissä on vaan sitä jotain.
Hay:n muistilapputorni oli yks Köpiksen "pakkohankinta". Kuten kuvasta huomaa, ei tästä oo vajaassa vuodessa otettu yhtäkään lappua. Tätä en siis hankkinut tarpeeseen vaan puhtaasti esteettisestä syystä. On se vaan edelleen ihana ja kyl mä aion sitä myös käyttää, kunhan edellinen muistilapputorni katoaa käytössä.
Hyllyn uusin tulokas on tytön kirpparikuormasta pelastettu minikokoinen leikkipuhelin. Valkoista nappia painamalla tästä aukeaa olemattoman kokoinen säilytyslokero. Onhan tää nyt symppis.
Tää teksti on niin hyvä. Tulostin näitä aikoinaan useamman, joista yksi koristaa mun kännykän takakantta. Toinen on nököttänyt tässä jo pidempään. Totta joka sana.
Poni on ollut tossa siitä asti, kun sen ostin. Meillä on edelleen käytössä noi Qualyn lintuavaimenperät, joten tää on hankittukin vaan koristeeksi.
Robotti on Clas Ohlssonin teesiivilä. Meiltähän ei teenjuojaa löydy, mutta tääkin oli pakko ostaa muuten vaan.
Näitä pieniä peltirasioita ostin useamman Köpiksen lentokentältä erilaisilla kuvilla varustettuina. Nää piti sisällään jotain pastilleja eikä maksaneet juuri mitään.
Jes, perjantai ja Suomen peli. Aurinko paistaaja vähän puutarhahankintoja tehtynä. Huomenna pääsee ulkohommiin ja ehkäpä ulkoruokintaankin, koska grillin just hinkkasin puhtaaksi.
Ihanaa viikonloppua kaikille <3
Ihania pikku juttuja!! Toi puhelin on ihana, siitä tulee sellanen jopa mua vanhemman ajan fiilis ;D Tuollaisen pikkuruisen Ponyn näin tässä taannoin ja yllätyin, miten pikkuinen ja suorastaan ylisöpö se onkaan :)
VastaaPoistaMä oikeesti tykkään krääsästä, mutta oon niin laiska pölyjen pyyhkijä, et oon rajoittanut krääsän tohon yhteen hyllyyn.
PoistaMun vanhempien luona on leikkimökissä tollanen samanlainen oikea puhelin. Onhan se symppis :)
Mä oon pidätellyt itseeni, etten ostais tota Mini-Ponia kaikissa väreissä :)
Täällä fiilistellään matsia katsoen ihan täysillä. :D Ja huomenna pitäisi sitten voittaa vielä Slovakia :)
VastaaPoistaMM-kisahuuma on kevään paras juttu :)
PoistaAina yhtä fiiliksissä.
Ku olis joku kamera, joka kuvais mun jääkiekon katsomista. Vois porukkaa naurattaa. Tiukassa paikassa huomaan halailevani sohvan käsinojaa ja huutavani "eieieiei" :D :D :D Ei tän ekan matsin Saksaa vastaan pitänyt olla näin jännä ;)
PoistaMä kans jännitän aina ihan mielettömästi. Hyvää vatsalihastreeniä, kun on kroppa jännityksessä tuntitolkulla :)
PoistaJa pomppaan aina ylös, kun on hyvä maalipaikka :D
oi että, aivan ihana hylly, ihania pikkuaarteita! tykkään tosi kovin! :)
VastaaPoistaKiitos. Nää on kyllä myös mun mieleen edelleen kovasti, vaikka samat aarteet on olleet hyllyssä jo tosi pitkään.
Poista