.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Tuunattavaa etsimässä



Viime päivät on kulutettu erilaisissa pihahommissa, mutta tuunaaja tahtois taas jotain erilaista projektia työstettäväkseen. Ihan sormet syyhyää, et pääsis maalailemaan tai väsäilemään taas jotain olemassaolevaa uuteen uskoon.

Sen takia päätinkin tänään kuluttaa kallisarvoisen ruokatuntini lähimmällä kirpparilla pikakierroksella. Tällä kertaa saalis olikin yllättävän runsas.

Mukaan lähti puinen pullolaatikoksi tarkoitettu laatikko, jonne kylläkin ajattelin sijoittaa pari kukkaa pienen tuunaamisen jälkeen.




Nappasin mukaan myös pari tähtityynynpäällistä, jotka kaipaavat vähän kursimista. Molemmista joutuu yläsauman vetäisemään uusiksi saumurilla, mutta siihen ei montaa minuuttia tuhraannu. Nää oli niin ihanan pehmeät ja melko suuret, että päätin sijoittaa ne terassille.




Yksi vähän kolhiintunut muumi-peltirasia lähti myös mukaan, koska multa löytyy yks tällainen jo ennestään. Eiks siinä oo ihan riittävästi syytä? :)




Ja tietenkin laatikkohullu osti lisää pahvisia rasioita, kun halvalla sai. Näitäkin ajattelin vähän tuunailla.
Mua muuten ärsyttää mielettömästi, kun jotkut ihmiset ei mieti, miten noi hintalaput kirpparilla kiinnittää. Näihin oli vedetty melko reippaasti kontaktimuovilla, eli pinta repeili niitä irrottaessa. Ärsyttävää!




Lisäks löysin ihan minikokoiset kirjainleimasimet. Ne isommathan meiltä löytyykin, mutta näillä vois taiteilla vaikka etikettejä ja kortteja.




Koko kuormalla oli hintaa 16 €. Nyt mä en meinaa nahoissani pysyä, kun tekis jo mieli päästä näitä tuunaamaan. Miksei ikinä oo riittävästi aikaa omiin projekteihin, vaan aina joutuu priorisoimaan?
Taas taitaa pyykit, ruuanlaitto ja muut pakolliset kotityöt viedä mun arvokkaan illan kokonaan.



18 kommenttia :

  1. Ihania löytöjä. Miks mä en ikinä löydä mitään;-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en oo aikoihin ostanut mitään kirjoja kummempaa, joten nyt ihan itsekin yllätyin saaliista :)

      Poista
  2. Hyviä löytöjä! Nuo leimasimet pitäis itsekin hommata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin ne isot aiemmin Halpa-Hallista jollain 5 eurolla, kun Ohlsonilla maksaa jotain 13€. Näin pieniä en oo aiemmin ees nähnyt. Varmaan vastaa jotain fonttikokoa 14.
      Leimaaminen on kyllä mielettömän kivaa :)

      Poista
  3. Ei vitsi toi puinen laatikko on TOSI magee!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihastuin eniten tohon väriin. Ajattelin, et jos siihen jonkun tekstin tuunailis. Mulle sopis joku: "Keep us alive"-tyyppinen, jos aion tonne kukkia laittaa :D

      Poista
  4. Moikka, ihanan tarpeellisia ja kivoja löytöjä ja sitten kun itse vielä pääsee "tuunailee" niin mikä sen parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mä päätin kiertää ja katella vaan sillä silmällä, et pääsis tuunailemaan. Iskenyt melkein vieroitusoireet, kun ei oo muutamaan päivään väsäillyt mitään :)

      Poista
  5. Vähänkös hyviä löytöjä! Ei meillä päin löydä kyllä mitään noin kivaa ikinä! Leimasimet on kyllä huiput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi leimasimet oli kyl löytö. Pakko päästä pian niitä testaamaan.

      Poista
  6. Se ei ollut turha reissu :) Nuo kaikki olisi lähteneet myös mun mukaan.

    Hintalappujen kiinnitystä kirpparilla minäkin monasti harmittelen; miksi ihmeessä vaatteisiin pitää se hakaneula pistää just sihen rintapieleen?Trikoossa varsinkin on varmasti sitten reikä.. :/

    Löysin juuri kivan blogisi ja liityin heti lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. Toivottavasti viihdyt :)
      Mua niin raivostutti, kun revin noita lappuja ja laatikon pinta lähti mukana. Onneks tarkoitus oli muutenkin näitä tuunata, joten päälystän sit jollain. Vähän enemmän vois kuitenkin myyjäkin miettiä, miten lappunsa kiinnittää. *murr* :)

      Poista
  7. No hitsit, kun on hyvännäköinen saalis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerranki olin jopa itse tyytyväinen. Melko usein tullu viime aikoina ovesta ulos tyhjin käsin.

      Poista
  8. Vitsit teillähän on hyvät kirput sielä ku noi hyvii löytöjä on. Ite en oo päässy viikkokausiin kirpuille. Ketuttaa jo tää ainainen kiire joka pitää pois rakkaiden harrastusten parista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki kipaisin ruokkiksella, kun ei muuten meinaa ehtiä, ku tohon lähikirpparille. Mietin jo, et jos tekis huomenna uuden pyrähdyksen. Sit en varmaan löydä mitään :)

      Poista
  9. Tosi kivoja löytöjä, varsinkin toi pullolaatikko. Tuunailuja ootellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan tänään ottaa osa näistä työnalle :)

      Poista