Kauan se kesti. Nimittäin terassin laiton aloitus. Valmista ei vielä oo pitkään aikaan, mutta on edes päästy vauhtiin.
Terassi on pesty kertaalleen, mutta toinenkin pesukerta pitää tehdä.
Kalusteet on pesty ja huomenna pitäis ne huoltaa (ja ei me tosiaan niitä vieläkään kaupaksi saatu, joten näillä mennään), grilli ja markiisi on putsattu ja pikkuhiljaa voi alkaa laittamaan tekstiilejä ja sisustelemaan.
Grillille hain uuden suojuksen ja lopulta löytyi myös säilytyslaatikko romuille. Ei ehkä terassin kaunein sisustuselementti, mutta säilöö kivasti painepesurin, pesuaineet, sangot, lelut ja muun sekalaisen sälän, jota takapihalla tarvitaan.
Eilen viriteltiin Ohlsonin valosarja markiisin alle ja kannettiin lepakkotuolit varastosta. Ohimennen suihkin myös yhden ikivanhan oranssin lyhdyn mustaksi samalla kun iso saviruukku sai kolmannen maalikerroksensa.
Mitään kalliimpia hankintoja ei oo tarkoituksena tehdä, koska alkava ulko-oviremontti ja etupihan uusiminen verottavat kiitettävästi tilin saldoa.
Kangasvarastot pursuilevat edelleen, joten näitä ajattelin hyödyntää terassilla mahdollisimman paljon. Tiedossa on siis muutama päivä kaasunpoljentaa ja kovaa ajoa sekä saumurilla, että perinteisellä ompelukoneella.
Nyt lähden kaivamaan esiin ompelukoneet ja alan verhoilemaan uusiksi istuinpehmusteita. Mieluummin istuisin terassilla lukemassa, mutta mä oon koko illan yksin kotona, kun tyttö lähti yökylään ja mies on juhlimassa, joten kerrankin on aikaa puuhailla ihan rauhassa. Pakko käyttää mahdollisimman tehokkaasti aika hyödyksi.
Toivottavasti huomenna ei sateet yllätä (säätiedotus vaihtelee jatkuvasti). Ois nimittäin hommaa huomiseksikin.
Oho, onko teillä markiisi? Me ollaan just tilattu :)
VastaaPoistaJoo, toi on nyt vissiin kolmatta kesää meillä. On ollut kyllä hyvä sijoitus, vaikka olikin melko kallis.
PoistaMarkiiseja minäkin kaipailen - meillä on yläkerran parvekkeen katto lasia - ja sinne paistaa aurinko koko iltapäivän...
VastaaPoistaEipä se liika kuumuuskaan kyllä kiva oo. Meidän partsi on just sellanen pätsi, ettei siellä huvita olla ikinä. Pitäis sielläkin olla jotkut verhot.
Poista