.

torstai 23. toukokuuta 2013

Naruttamista





Tiistain kirpparilöytö, pullolaatikko pääsi tänään työnalle. Mitään kovin ihmeellistä en tälle tehnyt, koska väri oli jo valmiiksi kiva. Mähän ajattelin laittaa tähän kesäksi kukkia. 




Kahvaan kieputin hamppunarua. Tästä tuli mun mielestä vähän turhan romanttinen tyyliltään mun makuun, joten piti sit jollain vähän keventää.




Toiselle puolelle maalasin tulevien kukkien takuuvarmat ajatukset, kun meille päätyvät. Mun viherpeukalohan ei oo ees keskellä kämmentä, vaan se on jäänyt asentamatta kokonaan.




Narua oli sen verran iso kerä, et jotain muutakin piti tästä ulos väsätä. Mä en tykkää tätä sisätiloissa käyttää, koska tota narunöyhtää ja pölyä on sit joka paikka täys.




Massapallot sisään ja kieputtelemaan. Nää ajattelin ripustaa joko tohon laatikon kahvaan tai johonkin ruukkun roikkumaan, kunhan saan kukat hankittua.




Näihin oon joskus ohjeen googlettanut, mutta yksinkertaisuudessaan ideana on massapallo, johon naru kierretään nuppineulojen avulla. Neulat siis pitää narut paikoillaan. Ja se kettumaisin vaihe on aina lopussa, kun paksua narua joutuu hampaat irvessä änkemään aiempien kerrosten ali. Mitä paksumpaa narua käyttää, sitä hankalampaa lopussa on.

Että sellanen torstai. Onneks ehdin vähän teippailemaankin, joten on huomisellekin jotain "muka-asiaa" postailtavana :) Ihanaa, et huomenna on perjantai. Can´t wait.




6 kommenttia :

  1. !please dont kill us!..hahahah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on mystinen taito lukea meille joutuvien kukkien ajatukset ;)

      Poista
  2. Komiahan siitä tuli - ja tuo teksti oli piste iin päälle - repesin. Niin hyvin voisin kopsata kaikkiin rehupurnukoihini - eikä taitais auttaa sittenkään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä heitin viime kesänäkin kaikki kesäkukat pois jo juhannuksen jälkeen, kun en niitä riutuvia rehuja halunnut kauempaa katsella :D

      Poista
  3. Heippa ja uusi vierailija ja varmasti lukijakin täällä :) Jostakin tänne tupsahdin ja kivalta näyttää, hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tupsahdit. Toivottavasti tupsahdat toisekin :)
      Aurinkoista viikonloppua sulle myös.

      Poista