.

torstai 21. tammikuuta 2016

3 päivää ja 3 yötä



Sen verran on tullut vietettyä aikaa vaakatasossa unen ja valveen rajamailla. Yöt sängyssä hourien ja päivät sohvalla lojuen. Mä sairastan äärimmäisen harvoin, mutta sitten, kun sairastan, niin sairastan kunnolla.


On ainakin tullut todistettua, että torkkupeittoja pitää olla useita. Kolme päällekkäin on aika lailla sopiva määrä. Kolme tai neljä sohvatyynyä taas on sopiva määrä silloin, kun selailee sisustuslehtiä vaakatasossa ja juo samalla kannuittain vettä.


Ja untuvatäytteisessä sohvassa on se hyvä puoli, että muutamassa päivässä sohvaan painunut ruhon muodostama kuoppa on suhteellisen helppo pöyhiä tasaiseksi. Eiköhän nuo kankaan rypytkin oikene, kun pystyn taas nousemaan kunnolla jalkeille. Nyt tuntuu ekaa kertaa siltä, että olo on menossa aavistuksen parempaan suuntaan. 

Koittakaahan pysyä terveinä. 



8 kommenttia :

  1. Pikaista paranemista sinne! Influenssa-aalto kai on lähtenyt nyt kunnolla liikkeelle :(
    Torkkupeittojen määrä kuulostaa oikealta. Saatan vetää kaksikin päällekkäin jo ihan terveenäkin, joten sairastaessa kolme on varmasti tarpeen.

    //Kaisa J - Koti-ikävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä olo on jo paljon parempi, vaikken taida ihan kunnossa olla vieläkään.
      Meillä vilukissoilla ei oo helppoa. Kun terveenäkin palelee jatkuvasti, ei kipeänä meinaa keksiä tarpeeksi päälle pinottavia peitteitä.

      Ihanaa lauantai-iltaa :)

      Poista
  2. Voi kurjuus tuota sairastelua. Toivottavasti pöpö menee pian ohitse. Kaunista viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olo on jo paljon parempi, joskin yleiskunto on pudonnut ihan pohjalukemiin. Iisisti pitää ottaa vieläkin, mutta oon sentään päässyt tolpilleni.

      Ihanaa viikonloppua teille myös :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Olo on jo paljon parempi, vaikken ihan täydessä iskussa toki vielä ole. Jaloillani kuitenkin :)

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  4. Ääh, tylsä pöpö! Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairastaminen on kyllä äärimmäisen tylsää hommaa. Onneksi olo on jo parempi ja uskaltauduin tänään ensimmäistä kertaa hetkeksi ulos. Kyllä tää tästä :)

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista