.

torstai 7. tammikuuta 2016

DIY: Turhista tilkuista ja tyynynpäällisistä



Joulun ompeluprojekteista jäi useampia epäkäytännöllisen kokoisia kangaspaloja. Liian suuria pois heitettäväksi ja liian pieniä mihinkään järkevään projektiin käytettäväksi. Ihan kaikista tilkuista kun ei niitä patalappujakaan jaksaisi väsätä.

Siirtolapuutarhaa jäi molemmissa väreissä just sen verran, että niistä sai tyynynpäällisen toisen puolen. Mutta se toinen puoli pitikin sitten taiteilla vähän suuremmalla mielikuvituksen käyttämisellä. Kun tuli lähdettyä rennommalle linjalle,  niin päätin hyödyntää myös hankalan väriset (kierrätys)vetoketjut näihin.


Mutta eihän se sitten taas siihen jäänyt. Ratkoin nuhjaantuneista päällisistä lisää vetoketjuja uusiokäyttöön ja iskin kynteni vuosia hillottuun mittavaan markiisikangasvalikoimaani. Ompelin joskus vuosia sitten paljon laukkuja, joita varten hamstrasin kaikki Marimekon markiisikangaspalat, jotka eteen tulivat. Sinne ne sitten laatikon pohjalle jäivät.


Siinä ne kierrätyksen ja jämäpalojen hyötykäytön lopputulokset nyt nököttävät sileinä rivissä ryppyisellä sohvalla. Sain nimittäin eilen pestyä sohvanpäälliset ekaa kertaa kesän jälkeen. Yks tollanen suhteellisen suuri mystisesti ilmestyny tumma tahra keskellä sohvaa sai kummasti motivaatiotason nousemaan. 



Nyt aion heittäytyä sohvalle lukemaan pari postilaatikkoon kolahtanutta sisustuslehteä. Ehkä se sohvakin tasaantuu siellä alla.

P.s. Facebookissa jo kerroinkin päässeeni vihdoin lähes nykyaikaan. Mut löytää nyt Instagramista nimellä: AnnaKotikolmio. Nähdäänkö siellä(kin)?



4 kommenttia :

  1. Sama projekti täälläkin :) Ompelin tosin lattiatyynyjä, jotka täytin ylimääräisillä peitoilla ja vilteillä. Mikäs tuo teidän sohva on? Ois hakusessa uusi ja tuo näyttää oikein kivalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta, kun voi hyötykäyttää vanhaa uusissa projekteissa :)
      Sohva on Adean Band. Oon ollut todella tyytyväinen, vaikka rehellisesti myönnän hinnan kirpaisseen kovasti ostohetkellä :D

      Poista
  2. Nähdään!Jääny blogien lukeminen vähemmälle kun seuraa lähes jokaisen blogin instagram-tiliä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin huono kaikissa uusissa jutuissa. Toisaalta kiinnostaa, mutten jaksa perehtyä ja lopulta menee säätämiseksi :)

      Poista