MM-kisahuuma ja kultamitalijuhlinta vei koko eilisen päivän, enkä ehtinyt blogin pariin ollenkaan. Nyt on pulssi jo tasaantunut ja pumppukin kesti huippujännän matsin loppuun saakka.
Huopapaloja ja langanjämiä on tällä kertaa käytetty johonkin oikeasti tarpeelliseen. Mä kun nykyään huristelen ompelukoneella yläkerrassa, mutta teen kaiken maailman käsinompelut alakerrassa. Neulatyyny on aina just väärässä paikassa, kun sitä tarvitsee. Väsäsin nyt lopultakin ihan omasta päästä muffinssi-neulatyynyn.
Täytteenä käytin kaikki yli jääneet pienet huopasilput sekä yhden tytön vanhan parittoman pieneksi jääneen villasukan. Tykkään siitä, ettei neulatyynyn täyte ole vanua, johon silmäneulat uppoavat helposti liian syvälle. Tämmönen vähän kovempi täyte pitää ohuetkin neulat hyvin pinnalla.
Varsinaista ohjetta mulla ei (yllättäen) tälläkään kertaa ole. Vuoka syntyy helposti esimerkiksi juomalasia apuna käyttäen ja pallon virkkausohje sovellettavaksi löytyy vaikkapa täältä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti