.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

DIY: Teurastettuja tyynyjä ja pilkottuja päällisiä



Mä oon omasta mielestäni melko hyvä luopumaan turhista tavaroista. Mutta siinäkin on yks pieni "mutta". Annan mielelläni tavaroita keräyksiin tai kavereille tai myyn kirpparilla, mutta sitten kun jollekin periaatteessa vielä käyttökelpoiselle jutulle seuraava sijoituspaikka ois roskis, alkaa meikäläisellä luopuminen tihkaisemaan. 

Kesän aikana on taas pesty muutama sisätyyny muhkuraiseksi ja koristetyynynpäällisiä kulahtaneiksi. Periaatteessahan ne ois kaikki seuraavaksi päätyneet roskikseen, mutta en pystynyt. Niinpä päädyin taas kerran ompelemaan yhden (ehkä kymmenennen) pallorahin. Päälliset palasiksi ja tyynyt pesukoneen kautta täyttövanuksi.




Ei tälle oo tarvetta. Eikä välttämättä paikkaakaan, mutta ainakin sain pelastettua nää materiaalit vielä yhdelle käyttökierrokselle ennen lopullista tuomiopäivää. En mäkään onneksi jokaista säilykepurkkia ja ruokapakkausta säilö, joten vielä en oo kovin huolestunut tästä ongelmastani.

Onko siellä ruudun toisella puolella muita, joille käyttökelpoisten tavaroiden heittäminen roskiin on yhtä hankalaa?


7 kommenttia :

  1. Hieno toteutus jälleen. Eiköhän se paikalleen pyöri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On se jo ainakin pyörinyt alakerran päästä päähän useampaan kertaan :)

      Poista
  2. Täällä bingo! :D Koen olevan tavaroiden pois heittämisessä juuri samanlainen kuin itse kerroit olevasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää piirre häiritsee välillä älyttömästi. Roskat toki kuuluu roskikseen, mutta "jos sitä vois jossain vielä kuitenkin käyttää..." -tyyppiset jutut on mulle vaikeita poisheitettäviä :)

      Poista
  3. Oli kyllä niinraflaava otsikko, että! Ja mikä rahi! Miten tuon käy kun siihen istuu? Tuleeko siitä pannukakku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja tosiaankin, min olen aika armoton tavaran suhteen. KAIKKI KIERTOON! En sanan varsinaisessa merkityksessä niitä hävitä, vaan annan/myyn eteenpäin!

      Poista
    2. Otsikoita on ihan älyttömän hauska keksiä. Vaikka melko usein sitä tyytyy johonkin tylsään ja tavalliseen.

      Kyllä se aika littanaksi menee, mutta palautuu kyllä ennalleen.

      Mäkin luovun helposti, jos voin lahjoittaa tai myydä, mutta se käyttökelpoisen tavaran roskiin heittäminen on mulle tosi vaikeaa. Sitten joutuu välillä sortumaan epätoivoisiin tuunausprojekteihin :)

      Poista