Hyvää joulunjälkeistä elämää. Blogitauko venähti vähän aiottua pidemmäksi, mutta täällä ollaan taas. Joulu vietettiin rennolla tyylillä ja viikonloppu vierähti kavereiden kesken. Arki alkoi eilen, mutta tuntuu, että puolet Suomesta lomailee välipäivät.
Joulukalenteri ja muut jouluprojektit veivät sen verran aikaa, että nyt on takki melko tyhjä. En oikein tiedä, mistä aloittaa, joten postaus on sekava sekoitus sellaisia juttuja, jotka eivät syystä tai toisesta joulukalenteriin päätyneet.
Joulukuussa sain valmiiksi mm. seuraavat projektit: kudoin tyynynpäällisen. Yksivärisen ja helpon, mutta oon ihan järkyttynyt. Eka teelmös puikoilla sitten vuoden 1993. Tyyny on siirtynyt jo makkariin, mutta oon edelleen ylpeä aikaansaannoksestani.
Sytykeruusut unohdin kuvata valmiina, jonka vuoksi ne eivät päässeet joulukalenteriin. Niitäkin tuli kuitenkin pitkästä aikaa tehtyä.
Virkattu laukku käärittiin joulupakettiin, enkä voinut pilata yllätystä etukäteen.
Ja mustaksi aiemmin tuunatut kulahtaneet korkkarit saivat vihdoin ne mustat korot. Onnistuin myös jotenkuten silittämään kangasvärin kiinni kenkiin, joten eiköhän näillä taas parit kemut juhlita.
DIY-joulukalenterin puolivälissä mä olin ihan varma, etten pariin kuukauteen jaksa toteuttaa minkäänlaista projektia. Kummasti se mieli vaan muuttuu, kun sai muutaman päivän ladata akkuja. Tänään oon jo ehtinyt polkaisemaan käyntiin ompelukoneen ja tulipa tartuttua virkkuukoukkuunkin. Aion tyhjentää (jälleen kerran) kaappeihin kertyneitä materiaaleja, joten eiköhän meillä väsäillä monenlaista ensi vuonnakin.
Ihana laukku!Ahkerasti jo käytetty.Kiitos! T:äiti
VastaaPoistaToivottavasti kestää käytössä :)
PoistaHyvää uutta vuotta!
TODELLA HIENO LAUKKU!!!!!!APUA!!!! millä langalla ja koukulla se on tehty?voitko laittaa lisää kuvia siitä...niin vai onko se enää mahdollista jos se sai jo uuden omistajan:) mutta siis on HIENO!!!!
VastaaPoistaKyllä mä siitä taisin muutaman kuvan napsia ennen paketointia. Voin tehdä lähipäivinä laukusta oman postauksen, kunhan saan kaiveltua kuvat koneelta ja muut tiedot päästäni :)
PoistaKaunis kiitos kommentistasi ja ihanaa alkanutta vuotta!