.

lauantai 6. joulukuuta 2014

DIY: Viimeisetkin parit uunista ulos



Tulipas taas napsittua kummallisen värisiä kuvia, mutta kun varsinainen kuvauskohde näyttää olevan ihan oikeissa sävyissä, niin olkoon. Mun piti postailla jo eilen, mutta rankka viikko vaati iltanokoset ja se idea meni sit siinä.


Nää fimo-korvikset on tosiaan ensimmäiset laatuaan. Joku ois varmaan osannut taittaa ton alapuolelta pilkistävän piikin jotenkin nätimmin, mutta multa se ei onnistunut.


Yksi pari on ollut mulla koekäytössä ja toistaiseksi ne on kasassa pysyneet. Nämäkin päätyvät pikkujoulupaketteihin kaulakorujen seuraksi. Tänään itse asiassa väännettiin vielä tytön kansa pari pakkausta fimoa kaulakoruiksi, mutta niistä en aio tänne enää kirjoitella. Eiköhän tätä lajia oo tullut viime aikoina ihan riittämiin. 

Tänään meillä on myös leivottu, mutta nekään tuotokset eivät päädy tänne. Saatiin tehtyä ihan susirumia muffinsseja. Kokeilin nimittäin sulattaa ekaa kertaa vaahtokarkkeja kuorrutteeksi, mutta sehän olikin sellaista liisteriä, etten mä ainakaan saanut sitä mitenkään asettumaan. Sai jäädä siihen kohtaan, mihin sattui lusikasta lopulta tipahtamaan. Toivottavasti maku on kuitenkin ok.

Nyt mä meen lämmittämään saunaa. Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa teille kaikille.


2 kommenttia :