.

perjantai 12. joulukuuta 2014

KN2 - Bloggareita pullollaan



Tiistai-iltana vaasalaisen Kaluste Niemelän KN2-sisustuskaupassa oli vipinää. Meidät oli kutsuttu viettämään kivaa iltaa hyvien tarjoilujen ja kauniin designin parissa. Ohikulkijat tuijottivat ihmeissään kamerat kaulassa ympäri putiikkia hääriviä sisustusbloggareita. 

Tää liike on yksi niistä, joiden valikoimaa käyn kuolaamassa säännöllisesti sekä nettikaupan puolella [klik], että myymälässä. Tuotemerkkien valikoima on just sellainen mulle mieluisa kattaus, joka saa aikaan käsien tärinää ja aina joskus vahingossa klikkaan jotain ostoskoriin ihan huomaamattani :)
Täältä löytyi myös mun ainoa "itseltä itselle"-joululahja; Eno Studion ihana Multi Candle Pin, jonka saapumista odotan enemmän kuin itse joulua.







Kuvia tuli napsittua tälläkin kertaa ihan liikaa. Tän myymälän valikoima kun sattuu olemaan niin täydellisesti "mun juttu". Hattivatti-valaisinkaan ei oo hävinnyt mun ajatuksista kokonaan, vaikken millään osaa keksiä sille järkevää paikkaa. Myös toi sympaattinen tarjoiluvaunu ois ihana, mutta mihin sen sijoittaisin... 
Rehellisyyden nimissä voin myöntää, että kelpuuttaisin meille ilomielin ihan minkä tahansa kuvissa esiintyvistä tuotteista. Oonkin taas alkanut tosissaan miettiä sitä seuraavaa design-haavettani. Sellainenhan pitää tietenkin aina olla, koska haaveilu on älyttömän kivaa! Mistä sisustusjutusta sä haaveilet? Tai ootko toivonut jotain erityistä sisustusesinettä joulupukilta? 

Onkohan se muuten laitonta kopiointia, jos tontut valmistaa pajassaan lahjaksi toivotun design-esineen?? Vai tilaako tontut nykyään ne toivelistan tuotteet verkkokaupoista, kuten me muutkin tontut? 





2 kommenttia :

  1. Työkaverini pikkupoika on ratkaissut salaisuuden siitä, miten joulupukki pystyy hankkimaan niin paljon lahjoja! Pukilla on KONTAKTEJA, joiden avulla saa ilmaiseksi tavaroita mm. tehtaista! T:M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhteilla nääkin asiat siis nykyään hoidellaan :)

      Poista