En oinut vastustaa kiusausta, vaan pakko oli napsia Enon kyntteliköstä kuvat myös olohuoneessa. On tullut polteltua tossa kynttilöitä niin urakalla, että joudun taas huomenna käydä täydentämässä varastojani joulua varten.
Mä oon päättänyt antaa kynttilöiden valua ihan rauhassa tohon alustalle. Putsailen vasta sitten, kun on vaarassa tulvia reunojen yli. Mä en nimittäin meinaa millään saada noita kynttilöitä ihan suoraan.
Tänään on kaivettu esiin myös melkein kokonaan unohtunut viime vuotinen massapallo-lumilyhty. Mullehan kävi viime vuonna niin, että pienet led-kynttilät oli loppu koko kaupungista, enkä koskaan päässyt kokeilemaan pikaista teelmöstäni valon kanssa. Nyt on sekin kokeiltu.
Pitää kyllä suihkutella tuore lumikerros tähän päälle, jos vuosia vanha lumispray vielä toimii. Jos tätä ei ois niin rasittava säilyttää, niin kokeilisin tehdä toisen isommista palloista.
Huomenna onkin edessä työpäivä ja ruokakauppareissu. Saattaa olla marketissa joku muukin. Aloitan henkisen valmistautumisen jo nyt. Ainakin fiilis on hyvä, kun Suomi voitti lopulta Ruotsin rankkareilla. Rehellisesti myönnän, että allekirjoittaneen arvoasteikossa Leijonien pelit menee aina jouluvalmistelujen edelle. Niinpä meillä on edelleen joulusiivous kesken ja kuusi varastossa. Onneks tässä on vielä pari päivää aikaa..
Joulusiivous on kesken täälläkin - syy ei tosin ole Leijonien vaan ihan vanha, tuttu juttu - minä teen vasta viime tingassa;)
VastaaPoistaTuo kynttelikkö on kaunis - ja minusta noiden kynttilöiden pitääkin olla siinä vähän vinksallaan!
Mukavaa joulunaikaa sinne!
Meillä on edelleen ne joulusiivot tekemättä :) Ei vaan töiden jälkeen jaksanut. Huomenna sitten :)
PoistaKynttelikkö on kyllä ihana. Saa olla esillä pitkään. Ihanaa joulunaikaa teille myös <3
Aivan ihana tuo Eno, tahtoisin myös mutten ole malttanut ostaa. :)
VastaaPoistaMeillä ei ostella aikuisille pahemmin joululahjoja, joten ostin itselleni tän hyvällä omallatunnolla.
PoistaIhanaa joulua teille <3
Oi että tuo kynttelikkö on kaunis! Monessa paikkaa olen sitä ihastellut:)! Ja lumilyhty myös♥
VastaaPoistaKynttelikköä oon kuolannut ja haaveillut kyllä tosi pitkään. Nyt oli pakko hankkia, kun tuli niin lähelle myyntiin.
PoistaIhanaa joulua teille <3
Ihana tuo lumilyhty! Näitä pitäisi muistaakin askarrella lahjoiksi seuraavana jouluna.
VastaaPoistaKiitos. Kuumaliimalla on kyllä pysynyt hyvin kasassa. Sellainen iso ois kiva joskus koittaa tehdä myös.
Poista