.

torstai 15. toukokuuta 2014

..ja sitten se retkahdus


Eilen jo vihjasinkin retkahtaneeni johonkin kalliimpaan ostokseen jo jonkin aikaa sitten. Syy siihen, ettei ostos ole blogiin päätynyt, on melko yksinkertainen...


..loppusijoituspaikka on nimittäin edelleen vähän auki. Tarkkasilmäiset ehkä huomaavatkin naulakon roikkuvan vain peilikoukkujen varassa, koska noilla kohdilla sattui ennestään olemaan reiät.


Jos tää jää tähän, vaatii eteisen seinä pakkelointia, hiontaa ja maalia sekä muutaman uuden reiän seinään. Myös Qualyn naulakot joutuvat siinä tapauksessa lentämään muualle, koska ei noi oikein yhteen natsaa.


Vaikka meillä tossa pienessä eteisessä ei oo yleensä kuin tytön takki, ei tää naulakko ole kuitenkaan riittävä. Väkisinkin on laitettava joku koukku alemmalle tasolle.


Perheen testosteroniosasto jo haukkui hökötyksen käyttökelvottomaksi ja turhaksi, koska nuppien yli ei takin ripustuslenkki yllä.


En mä kyllä tälle meillä oikein muutakaan paikkaa näe. Miettikää, millainen idiootti ostaa jotain kauan himoitsemaansa ja miettii sitten viikkotolkulla, mihin sen laittaisi. Mut on se ihana.

Sorry muuten näistä luokattoman huonoista kuvista (jopa mun mittakaavalla mitattuna), mutta tonne oli aika lailla mahdoton mahtua kuvaamaan, eikä vastavalollekaan ollut olemassa vaihtoehtoa.

Pian jännätään Suomen peliä. Maailman parasta viihdettä. Kivaa torstaita!



12 kommenttia :

  1. Onx nuo linnut niitä gualityn naulakoita? Jos oot myymässä ni minä ostan ja otan kiitos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulakot on Qualyn. Mä pidän sut ehdottomasti mielessä, jos jäävät vaille käyttöä.

      Poista
    2. hienoa. miulla ois noille sen sata käyttöpaikkaa ja tarkotusta jo mielessä ;)

      Poista
    3. Näitä on muuten melko usein nettikaupoissa tarjouksessa :)

      Poista
  2. Mun mielestä noi lintanaulakot sopii loistavasti ton naulakon kanssa yhteen. Mukavan värikkäät ja erilaiset yhdessä. Ja kokonaisuus on aika passeli juuri noin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mun täytyy tätä vieläkin jonkin aikaa funtsia. Harmittaa vaan, että noista lintunaulakoista on jäänyt niin rumat jäljet, että joutuu kyllä fiksaamaan seinää, laittoi naulakot sitten miten tahansa. Onneksi ei oo kovin iso toi kopin seinä :)

      Poista
  3. Tarkkasilmäset ihasteli tätä jo siitä yhestä aikasemmasta kuvasta, jossa esittelit ovea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä ootkin ollut tosi tarkkana. Mä en silloin kehdannut täysin myöntää, miten pahasti retkahdin shoppailemaan yhden viikon aikana :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Mä oon haaveillut siitä vuosia. Ihme, etten oo kuitenkaan vuosien saatossa tajunnut miettiä sen tarkemmin sille loppusijoituspaikkaa :D

      Poista
  5. Toi naulakko sopii tuonne loistavasti, käytännöllisyydestä viis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä joissain asioissa täyttä totta. Pitkäaikaisia haaveita pitää välillä toteuttaa. Nököttäähän meillä Aarnion Ponikin, vaikkei silläkään hirveesti mitään tee :)

      Poista