.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Hankalaa (taas)



Facebookin puolella vilautinkin jokin aikaa sitten hiontaurakkaani, jonka lopulta sainkin valmiiksi. Kyseessä on siis ainakin 10 vuotta vanha Jyskin vanerilaatikosto, joka oli vuosien varrella saanut pintaansa ensin punaisen, sitten pinkin ja lopulta mudanvärisen maalikerroksen.


Tässä vaiheessa maalaus ei enää ollut vaihtoehto, koska laatikot eivät varmaankaan olisi enää mahtuneet paikoilleen.


Laatikosto on nyt viikon verran hakenut paikkaansa. Mitään luontevaa sijoituspaikkaa sille ei meiltä löytynyt. Keittiön tasolla se olis ollut mun mielestä käytännöllinen, mutta näytti jotenkin tökeröltä siinä.


Lopulta päätin sijoittaa sen toistaiseksi työpisteelle, mutta poistin muutaman laatikon, jotta sain muuta tavaraa pöydältä paremmin sovitettua tähän.


Jotenkin musta tuntuu, että tää ei ole laatikoston lopullinen sijoituspaikka, mutta katsotaan. Tossa se nyt saa toistaiseksi olla. Oli meinaan sen verran kova, hikinen ja pölyinen urakka, ettei voinut puhtaaksi puunattua laatikostoa enää varastoon kuskata.

Onneksi huomenna on vapaapäivä. Alkaa allekirjoittanut olla sen verran rankasti loman tarpeessa, että voisin nukkua 12 tuntia vaikka joka yö. Nyt painelen sohvalle loppuillaksi.


4 kommenttia :

  1. Tossa se näyttää kyllä hyvältä. Mun piti kanssa tänään maalata yhdet puutarhakalusteet, mutta jumituin koneelle... onneksi huomenna on tosiaan vapaata. Rentoa lomapäivää sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti teillä on ollut kiva vapaapäivä. Meillä on nimpparikahviteltu koko päivä ja ilta. Mitään järkevää en oo saanut tehtyä, mutta välillä näinkin.

      Poista
  2. Tuossahan laatikosto näyttää hyvältä...kivassa paikassa työpöytä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tää oli aikoinaan ihan vahinko, että tähän tuli työpiste. Innostuin shoppailemaan liikaa huonekaluja ja lopulta työpöytä syntyi tähän ihan itsestään.

      Poista