.

tiistai 11. elokuuta 2015

DIY: Kehyksestä muistitauluksi



Tää on ehkä neljäs erilainen muistitaulu, jonka oon väsännyt. Idea on kuitenkin taas vähän erilainen. Tyttö on halunnut huoneensa seinälle milloin minkäkin kortin, kehyksen, pienen hyllyn tai taulun. Meidän seiniin ei vaan kovin helpolla mitään kiinnitetä.

Siitä se ajatus sitten lähti. Seinältä aiemmin poistettu iso kehys paloiksi ja soveltamaan. Taustalevyn kiinnikkeet oli niitattu levyn läpi, joten ensin piti keksiä, millä levy päällystetään. Kaapista löytyi onneksi olohuoneesta yli jäänyttä Tunto-maalia, jolla sudin levyn vaaleaksi. Sitten vaan levy paikoilleen ja kiinnittämään halutut jutut paikoilleen.


Nidoin muutamia kangasnauhaan pujotettuja klipsejä, joihin saa ripustaa kivoimmat kortit ja muuta pientä. Askarteluliikkeestä ostetun pienen talohyllyn kiinnitin ruuveilla.



 Yläreunaan nidoin vielä yhden nauhan, johon voi myös kiinnittää klipseillä kevyitä paperiaarteita.


Taulu on vielä toistaiseksi melko tyhjä, mutta eiköhän siihen ala tavaroita kertyä. Ainakin hylly on parissa päivässä täyttynyt lempparihahmoilla. Jatkossa ne yksittäiset kehykset ja kalenterin voi kiinnittää vaikka tähän, eikä tarvi joka kerta olla poraamassa reikää seinään. Näin mä ainakin oon ajatellut. Katsotaan toimiiko se käytännössäkin...





4 kommenttia :

  1. Tosi kiva idea ja toteutus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Projekti oli ilmainen ja nopea. Eikä mikään estä palauttamasta tätä myöhemmin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa.

      Poista
  2. Melkoisen kaunista ja noi valot on huiput!

    Mun blogissa on muuten arvonta, joten tervetuloa osallistumaan :D

    VastaaPoista