.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kaljuuntuva matto


Pähkäilin jo aiemmin Stockholm Randien laittamista takaisin olohuoneeseen. Ei kuitenkaan tarvinnut tätäkään massiivista päätöstä periaatteessa edes tehdä, koska edellinen matto alkoi osoittaa mieltään kaljuuntumalla. Matto ylsi vanhan sohvan alle, mutta nyt uuden sohvan saavuttua hapsujen yli kävely sai aikaan järkyttävän langanlähtöepidemian. 


Tänään aloitin aamun hiomalla koneella keittiön magneettimaaliraitoja (huonolla menestyksellä). Varmaan arvaatte, mitä joutuu tekemään tollaisen homman jälkeen; joo,siivoamaan koko kämpän siitä mustasta pölystä. Magneettimaalipöly on muuten siitä hauskaa, että se tarttuu rättiä huuhdellessa kiinni keittiön altaaseen.


Siivousurakan päätteeksi vaihdoin yhden maton kahteen . Seuraavaksi ois lopultakin vaihtovuorossa noi verhot. Oon päätynyt siihen, että tällä kertaa ostan uudet. Haluan ehdottomasti yksväriset, eikä meiltä sellaisia kaapista löydy. 



Hakusessa ois  jotain aikalailla sohvan sävyssä. On vaan yllättävän hankala löytää harmaita verhoja.


Nyt on mentävä jatkamaan katastrofaalista seinäprojektia. Sen verran voin kertoa, että hiomakone ja maali eivät raitoja nitistäneet, joten jollain tasolla niitä on siedettävä jatkossakin. 
Kivaa sunnuntain jatkoa!


4 kommenttia :

  1. Tuo sohva on niin upea! Hitsi ja muutenkin koko olkkari kollaasiseinineen! Miks mä oon tämmöinen tuuliviiri joka tunkee monta tyyliä sisustukseen? Teillä näyttää niin jotenkin... Ihan voisi lehtijutun tehdä teiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista <3
      Kyllä mäkin tykkkäisin vaihdella kaikkia sisustusjuttuja enemmän ja useammin, mutta lämpimän varastotilan puutteen vuoksi ei pysty pahemmin mitään säilömään. Täällä siis muutokset on pääsääntöisesti tosi pieniä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Tätä on kyllä helppo päivittää aina, kun johonkin kuvaan kyllästyy :)

      Poista