.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Joku raja



Lumet suli ja täällä vietetään jälleen sadepäivää. Tällaisella säällä maalaaminen on kivaa puuhaa, mutta kuvaaminen ei. Tiedossa siis taas keinovalokuvia varjoilla höystettynä.


Tänään päätin heittää hyvästit hyvälle ruokahalulle ja maalata vihdoin ton olohuoneen ja keittiön välisen seinänpätkän. 


Olohuoneen kollaasitauluseinän takana on monien iki-inhokki. lasikuitutapetti. Mä oon kyllä tottunut elämään sen kanssa, eikä se mua itse asiassa oo koskaan häirinnyt. Ennen teksti oli häivyttämässä tapetin ja betoniseinän rajaa, mutta nyt päätin rajata vähän toisin. Vetäisin teipin noin 10 cm lasikuitutapetin puolelle, koska ajattelin saavani rajasta tällä tavoin vähän siistimmän.


Yllättävän iso ero voi vaan olla valkoisella ja valkoisella. Olohuoneen puoleinen seinä on muistaakseni telattu Tikkurilan Paperi-sävyllä ja keittiön puoli sai tänään ylleen Clas Ohlsonin Pure White:a.



Korennot kyllä tekevät comebackin tälle seinälle viikonlopun aikana, joskin vähän erilaisessa asetelmassa. Vielä en tiedä, pitäiskö tuota sävyjen rajaa jotenkin tuunailla teippaamalla tai muuten. Mitä mieltä te ootte? Olohuoneen puolta ei kuitenkaan ihan hetkeen oo maalaamassa.


Nyt mä alan väsäämään pizzaa ja loppuilta vietetään telkkarin ääressä villasukat jalassa. Rentoa lauantai-iltaa teille myös!



4 kommenttia :

  1. Meillä on lasikuitutapettia suurimmat tilat - eli yläkerrasta eteisen ja käytävän kautta olohuoneeseen, koko olohuone, porrasseinät ja alakerran olohuone. Ja olisin tyytyväin, jos maalaamalla selviäisin - vaan ei onnistu - kissa on repinyt koko porrasseinän alakertaan saakka. Ja tässä kohtaa kiroan koko lasikuidut! Niitä ei voi paikata millään ja pois repiminen on tuollaiselta alalta ihan mahdotonta.
    Ja valkoisella ja valkoisella on todellakin eroa - katso tuota omaasi kunnolla päivänvalossa ennenkuin alat sitä häivyttelemään - voi hyvinkin näyttää ihan erilaiselta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me laitettiin aikoinaan toi tapetti siksi, että betoniseinä oli kangastapetin jäljiltä niin kamalassa kunnossa, ettei sitä ois helpolla pelastettu.
      Jos mun pitäis toi lasikuititapetti hävittää, niin vetäisin päälle sitä hienoa Tuntoa, jolla on tullut peiteltyä muitakin räjähtäneitä seinäpintoja. Toimisko se teillä myös?

      Poista
  2. Mutä tapahtu? Äskeinen kommenttini meni naamakirjaan??! Enivei, piti sanomani että voi ässäteksi! Meillä on kans sitä monessa kohtaa, mutta onneksi siihen on vedetty tasoitetta päälle edellisen omustajan toimesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aargh! Nyt takkuilee blogger ja pitkä kommenttini katosi taivaan tuuliin.
      Tuo fb-profiililla laitettu kommentti päätyy myös blogin kommentteihin, eli ihan oikeaan paikkaan :)
      Mäkin sitten joskus vetäisen Tuntoa tohon tapetin päälle. Ei se mua tällä hetkellä edes häiritse, koska kuvio on häipynyt lähes kokonaan monien maalikerrosten alle. Ei sitä tapetiksi enää edes normaalietäisyydeltä erota. Ihan hetkeen ei kuitenkaan ole uutta pintaa siihen tulossa, koska kollaasin laittaminen betoniseinälle ei oo kovin leppoisaa puuhaa.

      Poista