.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Shoppailua ja saksimista



Jospa nyt lopultakin esittelisin ne viimeiset shoppailuni. Näiden ostosten jälkeen en oo toistaiseksi sortunut heräteostoksiin. Kyllähän sitä asettaa itsensä välillä ihan tietoisesti kiusaukseen, esimerkiksi silloin kun päättää lähteä Marimekon liikkeeseen ystävämyyntien aikaan.


Sateenvarjo oli päivän erikoistarjous ja viime päivien perusteella erittäin hyvä ja hyödyllinen hankinta. Oon tykännyt paljon siitä isommasta versiosta, joka on toistaiseksi kestänyt kovatkin tuulet. Se on kuitenkin melko epäkäytännöllinen jatkuvasti mukana kannettavaksi.


Yks turhake oli pakko kokoelmiin hankkia, kun halvalla sai. Muija-kuosinen minirasia pääsi kartuttamaan kokoelmaa.


Läppärilaukku oli oikeasti ainoa harkittu ostos. Mä nimittäin kannan konetta mukana jokaisena arkipäivänä ja tähän asti oon aina valinnut laukun sen mukaan, että söpö pieni läppärini mahtuu mukaan. Välillä kuitenkin tekis mieli valita päivän laukku jollain muullakin perusteella. Alennuksella oli vain muutama vaihtoehto ja yllättäen valitsin mustavalkoisen, vaikkei toi kuosi muuten ois ollut mun ykkösvalinta. 

Pelkkien hankintojen esittely on tylsää. Niinpä väsäsin teille loppukevennyksen ostoskassista:


Saksin paperikassin kirjaimet irti ja liimasin sanat vähän erilaiseen muotoon. Samalla tosin liimasin kirjaimet vähän miten sattuu ja rivit vinoon, mutta ei haittaa. Mitkä kaikki sanat löydät?




4 kommenttia :

  1. Huippu tuo viimenen! En ensin tajunnu ettei luekaan pelkkää Marimekkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan pakko kokeilla. En vaan jaksanut leikata ja mitata niin tarkasti, että olisin saanut kirjaimet ihan suoraan. Yllättävän monta sanaa noista kirjaimista keksi, kun hetken pyöritteli :)

      Poista
  2. Taas hyvä idea tuo taulu! T:Mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut ihan priimaa, mutta pakko oli kokeilla kuitenkin :)

      Poista